Päättämisen sietämätön vaikeus

Lomakausi alkoi perjantaina. Ulkkariopettajilla on mahdollisuus ottaa palkallista ja palkatonta lomaa kolme viikkoa ja käytännössä kaikki niin tekivätkin - yksi ainoa jäi vielä töihin. Sinänsä hyvä veto, kun ei ole oppilaitakaan häiritsemässä päiväunia työpaikalla. Tiedä sitten, mitä siellä voisi muuta tehdäkään kuin nukkua. Itse toki olen lomalla vaikka kaupungissa vielä olenkin. Ajattelin jäädä koulun "uudenvuoden"juhlaan, jotka pidetään jouluaattona. Ovat kuulemma aina kovin riehakkaat..

Robotti-pukki soittaa fonia ostoskeskuksessa.

Sinänsä hauskaa oli seurata kollegojen häipymistä horisontin taakse viime perjantain-lauantain aikana; kätevä tuo What'sAppi. Yksi lensi Kiinan kautta Uuteen-Seelantiin, yksi pariskunta Bangkokiin, toinen pariskunta aloitti Etelä-Euroopan kierroksen Istanbulista, jonne eräs toinenkin kollega suuntasi. Yksi jamppa majailee Floridassa koko kolme viikkoa. Pari mimmiä lensi Itävallan kautta Pohjois-Amerikkaan. Loput ties minne.

Eroahdistusta hoidattamassa.

Omat suunnitelmat ovat vielä vähän auki. Tyypilliseen tapaan. Ei vaan pysty suunnittelemaan. Tuossa kun katseli, minne muut ovat suunnanneet, alkaa ykkösvalinta Helsinki vaikuttaa vähän.. No, pliisulta. Mutta pakko siellä olisi käydä. Ja kivaahan siellä olisi. Kai. Pimeää ja kylmää. Lippuja en ole vielä ostanut.

Niinpä tässä alkaa mieli harhailla ja hakukoneet käydä kuumina, kun suunnittelen erilaisia mielenkiintoisia ja ei-niin-stressittömiä matkasuunnitelmia. Mitäs jos ensin lentäisi Bangkokiin ja sieltä uudeksivuodeksi Helsinkiin ja taas takaisin Bangkokiin muutamaksi päiväksi..

Jutun juju on siinä, että työnantaja kustantaa meno-paluulennot kaksi kertaa vuodessa ja nyt voisi käyttää toisen niistä. Välipysähdyksiä vain ei sallita - vain 48 tunnin layover on mahdollinen. Eli hintaoptimointi on haastavaa.

Ei tässä muuten mitään hätää olisi, mutta torstaina olisi kiva jo lähteä.

Ystävyyttä yli rahojen

Joulu kun on tunnetusti antamisen aikaa, niin sillä ajatuksella pientä pohdintaa. Jotta voi antaa, on oltava joku, joka ottaa. Kyllä, luin tämän jostain fb-päivityksestä.

Noin ylipäätään ihmiset täällä eivät paljoa poikkea käyttäytymiseltään suomalaisista. Ruuhkabussissa on aina yhtä riehakas tunnelma kuin kuusvitosessa Rautatientorilla. Kaupassa jonotetaan asiallisen hiljaa, kunnes se satunnainen mummo kiilaa pullapussin kanssa jonon kärkeen. Silloinkin kyllä vain tuhahdellaan eikä varsinaisesti tehdä mitään. Säästä valitetaan samalla lailla - oli kylmä tai kuuma. Tai just sopiva. Kohta kuitenkin sataa.

Tästä näennäisestä samanlaisuudesta huolimatta yksi tekijä on alkanut vähän harmittamaan. Yksittäistapauksen kyllä ymmärtäisi, mutta että ihan useampi tapaus on osunut lähipiiriin. Kovin olisi kiva tutustua paikallisiin ja päästä piireihin ja nähdä muitakin kuin näitä samoja ulkkareita koko ajan. Ei siinä, ihan kivoja nekin on, mutta meitä on vain se reilu tusina. Niin että kavereita voisi olla enemmän. Mutta mitäs sitten käykään?

Alkulämmittelyjen jälkeen tulee se pyyntö. Anna rahaa. Tarvin vuokraan viiskyt tonnia. No en anna.

Tavallaanhan sen ymmärtää, tuloerot on huimat. Ja pienistä summista on kuitenkin kyse. Mutta ne periaatteet. Ja kyllähän täällä ulkkareilta nyhdetään se, mitä irti saadaan; pimeät taksit veloittaa enemmän, diskoteekin sisäänpääsystä maksetaan tuplamaksu.. Niin, first world problems todellakin.

Tuossa taannoin tapasin kännykkäostoksilla sellaisen nuoren jampan, töissä pankissa ja vapaa-ajalla tuomaroi jalkapallomatseja, opiskelee taloustieteitä. Haluaisi lähteä ulkomaille. Paperilla ihan ok tyyppi, mutta en sitten laittanut viestiä, kun mielessä väijyy pelko siitä, että rahaa se kuitenkin pyytää.

Jännä juttu sinänsä, en ole vielä törmännyt naiseen, joka olisi rahaa pyytänyt...

Epäluottamuslause

Alkaa olla lukukausi lopuillaan, jakson päättökokeet pidetty ja koeaikakin selvitetty. On siis aika avata sanainen arkku tästä koulusta. On välitilinpäätöksen hetki.

Teetin oppilailla palautekyselyn tästä syksystä ja kyselin heidän tuntemuksiaan omasta ja opettajien onnistumisista. Pääosin palaute oli hyvää, muutama kommentti ("joskus tylsä opettaja") liittyi yhteen ongelmaan täällä; kakkosperiodin opetukseen oli varattu viisi viikkoa eli yhteensä 30 oppituntia neljään kokonaisuuteen (alkaanit, energetiikka, kinetiikka ja reaktiotasapaino). Yksi tai kaksi labratyötä ehdittiin sentään tehdä. Vauhti oli kova ja heikoimmat oppilaat kärsivät siitä selvästi. Jatkossa pitääkin miettiä metodeja enemmän, mistä tulikin myös palautetta ("voisi olla vaihtelevampaa opetusta"). En tiedä sitten, miten suomalaisissa lukioissa on aikaa ja millaiset sisällöt tungetaan samaan periodiin. Opetussuunnitelma on aikamoinen sillisalaatti AS- ja A2-leveleistä.

Suurin silmiäavaava kokemus oli ykkösperiodin lopussa pidetyt päättökokeet. Lunttaaminen on täällä "maan tapa". Koejärjestelyt eivät ole aivan kohdillaan; oppilaat paripulpeteissa pienissä luokissa, puhuminen sallitaan ja vessassa käydään kontrolloimatta. Ekan periodin kokeessa kännykät saivat olla pöydillä. Paperilappuja ilmestyi myös kuin tyhjästä ilmasta. Miten reagoivat opettajat?

Eipä siinä mitään, tämä olikin vain jäävuoren huipulta irronnut lumihiutale. Kokeiden tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että oppilailla oli etukäteen käytössään useamman aineen koepaperit vastauksineen. Oli ilmeistä, että joku, jolla oli pääsy näihin tietoihin, oli ne vuotanut. Täällä periodin päättökokeet tulevat muualta, omia kokeita ei käytetä.

Toisen periodin lähestyessä loppuaan opettajille pidettiin tilaisuus, jossa esiteltiin hyviä koekäytäntöjä (videoituja lavastettuja tilanteita) ja kokeiden valvonta onnistuikin paremmin - ainakin niiltä osin, jotka itse näin: kännykät kerättiin opettajan pöydälle, pöydillä ei ollut mitään ylimääräistä. Toisten papereiden vilkuilua ei voinut kokonaan estää, parhaani siinäkin yritin.

Tosin tälläkin kertaa selvisi, että eräällä oppilaalla oli jo etukäteen hallussaan ainakin kemian kokeen koepaperi vastauksineen. Tätä ennakoiden olin tehnyt uuden koepaperin uusine kysymyksineen. Koko tämä kyseinen ryhmä, jossa ko. oppilas on, menestyi huomattavan heikosti kokeessa. Luottivat siis vanhaan versioon kokeesta.

Vähän oli jännät paikat siinäkin, kun tein uuden kokeen. En halunnut luovuttaa sitä liian aikaisin kenellekään tulostettavaksi, koska vuotajaa ei tiedetä. Varmuuden vuoksi laitoin koepaperin mukana väärät vastaukset. Ainoa, jolle kerroin tästä oli kollega ulkkariope.

Hoia, hoia pois paranoia / Mieltäs vaivaa, luottoa kaivaa / Kelle kellot mahtaa soia, kamalaa on paranoia.

Kyllä näyttää olevan aivan kansanhuvia tämä lunttaus ja kaverilta katsominen. Jos ei olisi niin vakava asia, naurattaisihan tämä kissa ja hiiri -leikki. No, kyllähän se naurattaakin. Aika vekkuleita.

Siperian tähtönen

Eräänä kauniina  torstaina saapui tv-kuvausryhmä työpaikalle. Asia oli ennakkoon sovittu eikä siinä mitään, asiallista porukkaa.

Ajankohdaksi oli kuitenkin sovittu aamutunti, jolloin olisi ollut oppilaitakin valmiina paikalla. Kello 10.15:n vanhennuttua pari tuntia oli ilmeistä, ettei kuvausta tehtäisi ainakaan sillä tunnilla. Yrittivät kyllä mennä kollegan tunnille, mutta tv-hampuusit heitettiin tylysti ulos

Pahaa aavistamaton elokuvan sankari yhytettiin käytävältä tuntien jälkeen ja alettiin kuvaushommiin. Luokkahuonetta nyt ei tietenkään heti kättelyssä löytynyt - eikä oppilaitakaan, koska tunnit pidetty. No, onneksi löytyi sentään yksi ryhmä vielä opiskelun parissa, joten päivää vaan, me tullaan kuvaamaan leffaa tänne.

Hienotunteisesti varsianainen opettaja heivattiin ulos ja sankari astui estradille -"opettamaan" ysiluokkalaisia englanniksi. Täällä ysiluokat opiskelee vielä kotikielellään.  Onneksi oppilaat yllättävän hyvin jo osaavat englantia. Saivat sitten nököhampaat toimia tulkkina tuottajan ja sankarin välillä. Niin, ei ne tv-ihmisetkään juuri puhuneet englantia.

Mitäpä siinä, jaksollisen järjestelmän ensimmäistä ryhmää demonstroitiin metallihiloilla ja orbitaaleilla. Suomalainen kemianopettaja kun nyt pystyy mihin vain. PISA-ihme.

Elikkä laittakaa nyt ihmeessä digiboksi tallentamaan Kazakstanin kansallisen televisioyhtiön uutisia. Lähetysajankohta ei ole tiedossa, mutta kannattaa niitä uutisia muutenkin nauhoitella. Varmasti on parempia uutisia kuin siellä. 

Pankkiasiaa

Aiemmin syksyllä oli jotain asiaa pankista ja siitä, miten raha-asiat eivät sujuneet ihan putkeen. Eipä huolta, palkkaa on maksettu ja rahaa on tilillä.

Kaiketi. Alunperin pankkiasiat hoidettiin HSBC:n kautta. Nyt paikallinen pankki on ostanut kokonaisuudessaan kazakki-HSBC:n ja luonut uuden pankin. Viime viikosta lähtien transaktiota on hoidettu pieteetillä ja viikonloppuna oli katkoksia maksuliikenteessä sekä pankkikortin käytettävyydessä. Pankin nimen vaihtuminen tarkoittaa myös sitä, että pankkikortti ja nettipankkitunnukset menevät vaihtoon. Johan ne olivatkin kuukauden vanhoja.

Ihanaa! Nyt minäkin voin ostaa ananaksen luotolla!

Pitänee kotiuttaa rahoja heti Suomeen, kun pystyy. Vaikka ei ne uutiset sieltäkään ole kovin rohkaisevia. Ruotsiinkaan ei voi enää muuttaa, kun ovat kovin turbulentissa tilassa siellä. Tanska rankattiin vähiten korruptoituneeksi maaksi, kuulin juuri Euronewsiltä. Ehkä sinne sitten.

Kynnen kykenyä

Katselin tässä varpaitani. Siinä salinjälkeisessä suihkussa, kun katse harhailee laattasaumoissa ja suihkusandaaleissa. On se hassua, miten toinen isovarvas tietää, että toinen kasvattaa uutta kynttä.

Saanen selventää: viime toukokuussa pelattiin Aleksis Kiven peruskoulun opettajat vastaan oppilaat jalkapallo-ottelu. Siinä pelin tiimellyksessä potkaisin palloa niin sanotulla kärnärillä eli kärkkärillä elikkä varvas edellä. Pitkään se kynsi siinä roikkui mukana, mutta irtosi sitten heinäkuun helteillä - melko tarkalleen Tallinnan ja Helsingin puolivälissä.

 Kuva-arvoitus: Miten tämä kuva EI liity tapaukseen?

Siitä se uuden kynnen kasvattaminen sitten alkoi. Hidasta on ollut. Mutta omituisinta on se, että toisen jalan isovarvas kasvattaa kynttä ihan eri tavalla kuin ennen. Se näyttääkin erilaiselta. Hirmuinen luonnonoikku. Mitä jos se onkin nyt vain toinen varvas, joka kasvattaa kynttä molempien puolesta? Missä on tasa-arvo? Joudunko nyt piilottelemaan varvastani yleisissä suihkutiloissa? Kelpaanko enää yhteiskunnalle? Pääsenkö nyt enää naimisiin?

Niin, se jalkapallo-ottelu. Opettajat hävisivät. Taas.

Perjantaiavautuminen

Tätä te olette (ehkä) odottaneet! Itse ainakin odotin kovasti; tärskyt paikallisen kanssa. Tai niin luulin.

Hommahan lähti silleen liikkeelle, että pohjatyötä tehtiin jo aiemmin - onneksi näin ulkkarina on helppo rikkoa jäätä kyselemällä näitä peruskysymyksiä (Mikä on nimesi? Mitä kuuluu? Oletko sinkku? Saisinko kännynumerosi?). Alkulohko saatiin maaliin puhtaalla pelillä. Tietty kielenhallinnan taso kumpaankin suuntaan oli melko alhainen.

Lähtisitkö kanssani kahville? Osaan 1) käyttää puhelinta ja 2) vääntää naamaani. (kuvituskuva, ei liity itse asiaan)

Mutta kielimuurista huolimatta ja nykyteknologian (WhatsApp, Google Translate) avulla kommunikointi oli joskin hidasta, mutta eteenpäin vievää. Itselleni nykyteknologiaa edustaa Nokia Asha 311 epä-älypuhelin, jolla ei nyt vaan pysty kirjoittamaan venäjäksi. Siispä kääntäjän teksteistä otetut kännykkäkuvat - eli todelliset screenshotit - olivat lähes ainoa tapa viestiä vieraalla kielellä.

H-hetki lähestyy. Positiivissävytteistä ruumiinkieltä ja puhuttuakin kieltä on ilmassa. Istumme kahvilassa, jaettu pitsa ja vihreää teetä. Keskustelua vuoroin venäjäksi ja englanniksi. Elämän tarkoitus. Ne peruskysymykset. "Olet niin hauska!". Hipaisu kädellä. Hipaisu selkään ohikävellessä.

Ja se antikliimaksi: Olen toki kiinnostunut tyyppinä, mutta haluan vain oppia englantia.

Kommenttikenttään voi jättää vastaukset kysymykseen: Mitä ihmettä?

Joulu on taat, kattilat täynnä puuloo..!

Tässä jo jokin aika sitten taisi tulla julistettua talvi tulleeksi. Ei se sitten ihan heti tullutkaan, paikallistenkin mielestä kulunut syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin. Ja sehän on hyvä juttu? Ei. Astana on keskellä aroa. Kun aro kastuu vesisateessa, aro leviää joka paikkaan. Aro löytää tiensä kengänpohjien kautta lahkeisiin ja reppuun. Eteisen lattialle. Kaikkialle.

Mutta nyt voi taas julistaa talven olevan tulossa, pitkäaikaisennuste näyttää vain miinusasteita ja luntakin pitäisi alkaa tulla. Ja ennen kaikkea, kauppoihin ovat tulleet joulukoristeet ja -kuuset!!! I-ha-naa!!

Oo Tannebaum, oo Tannebaum..!

Ai niin, juuri sopivasti joulun alla sain pankista nettipankkitunnuksetkin. Pari kuukautta siihen meni. En ole koskaan ollut kovinkaan hätäinen ja se ominaisuus onkin ollut kovaa valuuttaa täällä. Toinen ominaisuus, josta on ollut hyötyä; älä usko ensimmäisellä kerralla - etenkään jos vastaus on ei.

On-line banking here I come!

Aiemmin syksyllä täällä kävi vieraita Hämeenlinnasta. Juuri tulleen tiedon mukaan hämeenlinnalaiset olisivat tulossa uudestaan - muassaan mm. kaurapuuroa ja toivottavasti suklaata ja salmiakkia..

Pienenä vinkkinä kaikille koulutusihmisille: tänne kannattaisi myydä koulutusta. Uskoisin suomalaisen koulutuksen kiinnostavan..

Lyhyt ja kaunis

Vaikkei nyt ihan virsiä vielä lauletakaan. Näissä hengellisissä tunnelmissa lyhyt ajatelma:

Pidemmän aikaa jo, toisinaan mieleen putkahtaneena, en ole voinut välttyä vertailulta (tai nostalgialta). Etenkin sunnuntaisin iltapäiväauringon aikaan Astana ja etenkin oleskelu täällä muistuttaa kovin samanlaiselta kuin Turku 1990-luvulla. Jotain samaa kiireettömyyttä ja väljyyttä.

Samalla tavalla viikonloput silloin ja nyt menivät enimmäkseen levätessä, viikot kuluivat nopeasti eri aktiviteeteissa - nykyään enemmän työpainotteisesti, silloin oli kai jotain muuta... Ehkä tässä vaikuttaa se, että viikonloppuisin tulee oltua ulkona valoisaan aikaan kuten silloinkin. Jotenkin kummasti vuodet Helsingissä eivät aiheuttaneet samanlaisia tunnekuohuja.

Muuta yhteistä: täälläkin joki virtaa kaupungin halki (ei kyllä vedä vertoja Auralle). Bussikuskit ajavat yhtä hullusti. Nuoriso hengaa viikonloppuisin paikallisessa Hansa-korttelissa.
Eroavaisuus 1990-luvun Turkuun: kaikki paikat ovat auki sunnuntaisinkin. Jopa palvelupesula. Ja kahvilat.

Ehkä alankin kutsua tätä paikkaa Turuksi. Astana kirjaimellisesti käännettynä tarkoittaa Pääkaupunkia. Ja sehän on tietenkin Turku.

On säitä pidellyt

Kaiken aikaa ennen tänne tuloa ja alkuaikoina painotettiin, että täällä opetetaan pareittain. Kaksi opettajaa luokassa jakaa opetus- ja suunnitteluvastuun. Noh, tällä viikolla kaksi kolmesta kollegasta on kursseilla ja yksin on opetettu koko viikko (ja ensi viikkokin varmaan). Totuuden nimissä sanottakoon, että onhan se helpompaa, kun yksin vetää. Mutta sehän ei olekaan se idea, että olisi helppoa. Töitä tänne ollaan tultu tekemään!

Huh hah hei ja olutta pullo! Hyvin ansaittu relaksantti.

Tässä kun talvea ollaan jo viikon verran ihmetelty, niin ei ole voinut välttyä huvittumiselta. Ulkkariopettajissa on useita, jotka eivät ole lunta nähneet ennen tätä. Tai nähneet ainakaan "luonnossa". Tuo ihmettelyn määrä, tuo hämmästely ja uutuudenviehätys. Talvi on tullut!

Loppuviikkoon mennessä lämpötilat ovat kuitenkin nousseet nollan tienoille ja lumi on jo alkanut sulaa, joten takakesä yllätti. Mutta tämä muutaman päivän mittainen esitalvi jo kertoi pari vakavampaakin faktaa paikallisista oloista:
- Täälläkin talvi yllättää autoilijat. Peltikolareita on sattunut useita päivässä - kuulemma. Itse en ole vielä nähnyt yhtään. Läheltä piti -tilanteita on kyllä, mutta niitä nyt on koko ajan muutenkin..
- Lämpötilan vaihdellessa suojasta pikkupakkaseen, lumi ja vesi muodostavat hyvin liukkaan yhtälön. Yksi kollega jo mursi solisluun kaatuessaan. Hymähtelin pitkään sitä, että newbie-talvelaiset aikoivat ostaa nastat kenkiinsä.. Loppui hymähtely eilen, kun luistelin jäätyneillä kaduilla. Mutta siinä menisi kyllä uskottavuus suomalaisena jäämiehenä. En osta.

Niitä hirmupakkasia odotellessa.

Koulussa on puhuttu, että pientä korvausta vastaan voitaisiin järjestää bussikuljetus aamulla ja iltapäivällä ovelta ovelle. Kuulostaa koko ajan paremmalta ja paremmalta. Koulubussi. Mutta kyllä sinnekin takapenkkiläisten joukko varmasti muodostuu, huutelee ja kiroilee ja kiusaa muita.

On a totally another note, perjantain ratoksi tuli mieleen vanha vitsi:

- Moi! Miks sulla on banaanit korvissa?
- MITÄ? Mä en kuule, kun mulla on banaanit korvissa!

Valtiollisia asioita

Tänään sain varmistettua kutsun itsenäisyyspäivän juhliin. Aivan helpolla se ei irronnut, monta estettä oli matkalla, mutta viimein vaivat palkittiin.

Ensinnäkin, pientä flunssaa on ollut tässä jo muutaman päivän, joten ylipäätään ulos lähteminen oli suuri ponnistus. Reippailun nimissä päätin kävellä koko matkan (5 km) kun tässä syyslomasella on aikaa. Suoraa reittiä ei ole, vaan pitää vähän kiertää - ja jokikin ylittää. Kaiken lisäksi taivaalta putoilee märkää, isohiutaleista lunta. Onneksi joen yli menee silta.

Suomen suurlähetystö sijaitsee Astana Towerissa (tornissa), seitsemännessätoista kerroksessa samoissa toimitiloissa kuin Norjan ja Ruotsin lähetystöt. Rakennuksen ala-aulassa vierailijaa odottaa metallinpaljastin ja vastaanottovirkailija. Näin lomalaisena kun ei ole aikatauluja, odottamatta ilmaantuminen ei näemmä ole se paras tapa käydä visiitillä suurlähetystössä. Sain kuitenkin audienssin, kiitos kun sain käydä!

Hattu päästä, nuori herra!

Virallisten asioiden jälkeen  olikin syytä keventää tunnelmaa ostoksilla. Kaiken tämän jälkeen olikin aika keittää kaffet.

Ne paremmat sumpit.

Itsehän tosin juon vain kofeiinitonta Nescafeta HYLA-maidolla ilman pullaa, mutta ajatuksena toki hieno tuo Presidentti-kahvi. Olisi ollut tilkka Finlandiaakin jääkaapissa plöröjä varten. No, ehkä vain lasken itselleni kuuman kylvyn ja juon kupposen vihreää teetä.

Ihana lämmin kuppi höyryävän kuumaa teetä!

Höpöhöpöä

Koska blogin tyylilaji on positiivissävytteinen, niin jätetään tämän viikon tapahtumat raportoimatta ja keskitytään tulevaan, aurinkoiseen tulevaisuuteen.

Blogisti työssään. Sormet lentävät näppäimistöllä niin, ettei niitä pysty erottamaan.

Tänään (lauantaina 18.10.) on suuren makutestin paikka. Erään toisen ulkkariopettajan kanssa pidämme yhteissynttärijuhlat ja ajattelin viimeinkin korkata Salmiakkikala-paketin ja pakottaa kaikki vieraat maistamaan niitä! Itsehän en niin salmiakista välitä, siksi se paketti onkin säilynyt sen kaksi kuukautta avaamatta. Samaan saavutukseen on päässyt levy Fazerin Sinistä, mutta sen kanssa onkin ollut henkistä taistelua jo tovin.

Nam nam. Maiskis maiskis. Omnomnom.

Läheisen paremman väen ostarin marketista pitää vielä hakea pullo Finlandiaa ja skumppaa. Sain siis vastuulleni juomat. Koska suomalainen. Ja toinen isäntä on emäntä eli nainen eli ruokavastaava. Näin sitä sovinistisoidaan tämäkin blogi.

Saas nähdä, miten illan bakkanaalit sujuu, kun isäntä on tällainen metsäläinen mörökölli ja kaikki ympärillä tuntuvat puhuvan tauotta sitä small-talkia vai mitä chit-chattiä sen nyt onkaan. Ehkä lukittaudun vessaan.

Vaeltamassa

Sateinen järvimaisema. Pilvet roikkuvat matalalla peittäen vuorenhuiput vaippaansa. Autio hiekkaranta ruostuvine teräksisenine aurinkovarjoineen. Hiljaisuus. Kunnes: viisi äänekästä, humaltuvaa naista ja yksi selväpäinen(?) mies saapuvat maisemaan ja ottavat pakollisen selfien, jatkavat matkaa lähimpään baariin ja pelaavat juomapelejä loppuillan. Että sellainen vaellusreissu.

Burabayn järvenrantakylä on kuin tehty turisteja varten. Pienten vuorten reunustama järvi, hiekkarantoja ja hotelleja. Baareja oluttelttoineen ja karaokeineen. Kotieläintarha strutseineen (ja vain strutseineen). Vain turistit puuttuvat, on siis off-season ja me päätämme lähteä viikonloppumatkalle tänne.

Lounas paikallisessa kuppilassa. Viereisessä pöydässä aterioi poliisivoimat (ei kuvassa).

Kylä itsessään edustaa dekadenttia neuvostotyyliä, johon on ympätty modernimpaa hotellirakentamista. Meidän hotelli sijoittui kylän "keskustan" laidalle ja rajoittui suomalaisittain kuvailtuna hökkelikylään. Hökkeli on siis asujaimisto, joka on rakennettu tiilistä, aaltopellistä ja muusta materiaalista, jota luonto suo. Viimeksi näin samanlaisia taloja Etiopiassa..

Hotelli "Marsel" oli viehättävä "eurooppalaistyylinen" majoituspalvelukonsepti, jonka aulassa oli kotoisa oleskeluhuone kirjahyllyineen ja televisioineen - loistava paikka pelata juomapelejä. Pullonpyöristykseen ei suostuttu. Eikä myöskään räsypokkaan. Vaikka ehdotin tasa-arvon hengessä jopa käänteistä räsypokkaa; Vaatteen saa laittaa päälle, jos voittaa. Näillä leveysasteilla ja lämpötiloilla siinä olisi ollut todellisia voittajia.

Niin, mitäpä siinä sitten, kun kylä on kuollut ja seurueen parikymppiset alkavat vasta lämmetä. Aivan, lähdemme baariin. Onneksi oli sentään ravintolat auki, vaikka yhtään asiakasta ei kylässä ollut. Markkinoinnista ei asiakaspulaa voi syyttää: Ysärihumppa raikui kaiuttimista aamusta iltaan ja ovet olivat kutsuvasti auki. Illan menomestaksi valikoitui hotellia lähinnä oleva pubi/baari/ravintola. Ruoka oli ihan jees, paikallisella mittapuulla. Olut ja ruoka oli halpaa ja mp3-soittimesta löytyi jopa tuoretta ameriikkalaista rytmimusiikkia. Saatiin ihan tanssit pystyyn. Karaoke oli njet.

 Party like it's 1999. Well, the music is at least.

Luonto kylän ulkopuolella on kaunista. Vaikka syksy on jo niin pitkällä, että ruska-aika on jo ohi, puissa on vielä keltaisia lehtiä. Mäntymetsää riittää silminkantamattomiin - koska se on niin tiheää, ei sitä pitkälle näekään. Ties vaikka olisi avohakkuut menossa kulman takana. Mutta bussin ikkunasta näkyi vain metsää.

 Kävelyllä. Kotoisat maisemat.

Ablay Khankin kävi Burabayssa.Tiettävästi sukua Suomen Abloy Khanille.

Paikkana Burabay (Borovoe?) on käymisen arvoinen - etenkin kesällä, sanoisin.

Viikkokatsaus

Niin oli menoa ja melskettä koko viikko. Alkuviikosta saatiin tieto, että koko jakson summatiivinen koe olisi jo viikon päästä, kaksi viikkoa ennen jakson päättymistä. Mukava tietää näin viime hetkellä, kun kolmasosa asioistakin oli vielä käsittelemättä. No, mitäpä siinä, alettiin (!) paukuttamaan oppia lasten päihin.

Viikon loppuun mennessä ei ihan kaikkea ehditty käymään läpi - onneksi tosin ruohonjuuritason vaikuttamistyö oli tuottanut hedelmää; NIS-kouluverkkoa hallinnoiva yhtiö oli suostunut siirtämään koepäivää viikolla eteenpäin. Taputan parhaillaan itseäni selkään. Nyt meillä onkin viikko aikaa harjoitella koetta varten. Koska sitähän oppiminen on..

Viikko huipentui luonnollisesti Opettajien Päivään. Oppilaat olivat koulun sisäänkäynnillä odottamassa opettajia ja huusivat kannustushuutoja sekä jakoivat ruusuja ja ilmapalloja. Oppilaat toivat opettajille myös henkilökohtaisesti kukkia ja suklaata ja sen sellaista. Itse en saanut mitään. Tai no, pari halia ja kommentin, että haluaisivat minut kemianopettajakseen kollegani sijasta. Mutta ei suklaata.

Oppitunnit oli puolitettu ja koulupäivä päättyi juhlaan, jossa oli perinteiseen tyyliin tanssia ja laulua, sketsejä ja muotishow. Jaa perinteinen muotishow? No alkuun jäin ihmettelemään, miksi Opettajien Päivän juhlassa lavalle marssitetaan lukiolaistyttöjä keikistelemään, mutta se olikin siis yhden oppilaan suunnittelemien asujen esittely muotishown avulla. Lost in translation.

Illalla olikin sitten suuren päivällisen vuoro. En ole edes TYYn vuosijuhlissa nähnyt niin eläväistä menoa (vuosijuhlathan on tunnettuja riehakkaasta tunnelmasta). Alkuruoan jälkeen oli ensimmäisen diskotanssisetin aika. Pääruoan aikana oli tavara-arvonta ja sen jälkeen toinen diskotanssisetti. Ja tätä seurasi toinen tavara-arvonta; Voitin valokuvakehyksen. Nyt voinkin laittaa siihen valokuvan. Joita ei enää minulla fyysisesti ole. Ehkä piirrän kuvan. Punainen tupa ja Suomen lippu, pihalla onnellinen perhe ja kukka. Taivaalla liitää lokki.

Ensimmäinen pääruoka: hevosta ja lehmää. Siis padassa. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.

Ja sitten tanssittiin. Vatsa täynnä on kiva jumpata.

Viikko päättyi muutenkin onnelisten tähtien alla: palkkapäivä. Ensimmäinen sitten heinäkuun. Nettipankki ei vielä toimi ja perjantaina tuli myös ilmoitus, että ko. pankki on myyty uudelle omistajalle. Ei vaadi toimenpiteitä. Paitsi nettipankin ja pankkikortin kanssa.

Mutta oli se mahtavaa saada tekstiviesti tilin saldosta: 600.000 ja rapiat. Miljonääri jouluun mennessä!

Määräaikaishuolto

Terveys tarkastettu! Kaikki hyvin.

Tiistaina oli käynti keuhkoröntgenissä ja perjantaina sitten olikin täysimittainen terveystarkastus. Voisin sanoa melkein, että yhtään kiveä ei jätetty kääntämättä, mutta se loisi vääränlaisia mielikuvia. Tarkastuksen tekivät korva-, nenä-, kurkkulääkäri (järjestys?), silmälääkäri, neurologi, kardiologi ja yleislääkäri. Lisäksi piti luovuttaa putkellinen verta ja kupillinen aamunlämmintä.

Kuva paikallisesta basaarista. Siirretään ajatukset edellisestä lauseesta muualle.

Takaisin tarkastukseen: neurologi tutki refleksit (perinteinen kumivasaralla polveen, bojoing!), silmälääkäri tutki näön (videoprojektorilla heijastettiin kuvakollaasi eläinhahmoista!). Kardiologi olikin jo astetta jännempi. Laitteisto oli vaikuttavan oloinen, johtoja kiinnitettiin kolme rintaan, kaksi ranteisiin ja kaksi nilkkoihin. Laite piippaili hetkisen ja se oli siinä. Itse kytkentä ja sen purku vei enemmän aikaa kuin itse mittaus. Yleislääkäri mittasi verenpaineen (110/70 - aika hyvä!). Silmä-, kurkku-, nenä-, poski-, korva-, kaula- ja mitä niitä nyt on-lääkäri olikin tunnollisin: lääkäri kysyi, oliko valittamista tai kipuja. Ei ollut. Pam! Leima paperiin. Seuraava!


No eipä tuo mitään, lähtötarkastus Suomessa oli samaa tasoa; Valmiiksi täytetty lomake lääkäriasemalle (yksityinen) ja lääkäri kysyy samat kysymykset (onko vaivoja tai kipuja). Ei ollut silloinkaan. Leima paperiin ja terve mies ulos luontoon.

Tämän viikon positiivinen palaute: kiertoteitse kuulin kollegalta, että erään ryhmän eräs oppilas oli toistuvasti luonnehtinut minua sanoilla "chemistry genius". En epäile sekuntiakaan, että kyseessä olisi sarkasmi. Ei ole. Eihän?

Viisi viikkoa

Alkaa olla periodi puolillaan; nelisen viikkoa opetettu, nelisen viikkoa jäljellä. Periodin tuolla puolen odottaa viikon tauko opetuksessa - ja jos oikein haluaa, niin palkaton vapaakin on mahdollinen. Harkitsen vakavasti, koska vaihtoehtona on ammatillista kehittymistä ja kehittämistä työpaikalla. Epäilen vahvasti, että se tarkoittaa samaa kuin Suomessakin.

Tämä ei ole oma työpaikka. Vielä.

Kun nyt oikein miettii, että onpas tässä jo oltukin, viisi viikkoa - pakostakin sitä laittaa asioita perspektiiviin:

- Tänään sain pankkikortin. Nettipankin tunnukset tulee parin, kolmen viikon päästä. Tiliä käytiin avaamassa kaksi viikkoa sitten.
- Ensimmäinen palkka maksetaan noin viikon päästä (lokakuussa). Viimeksi tilille tuli palkkaa heinäkuussa.
- Nämä asiat eivät suuresti kuitenkaan ole huolettaneet, koska a) hintataso on sopivan alhainen, b) ennakko-ohjeistus auttoi varautumaan rahallisesti ja c) mitä välii, mä oon hitto Kazakstanissa!!

Tänään tuli käytyä myös lääkärintarkastuksessa. Tai siis keuhkoröntgenissä. Ei ollut tubia. Ja ulkomaalaisena ja ummmikkona sitä pääsi jonon ohi suoraan säteilytettäväksi - rahvas sai nauttia odotustilan virkaa hoitavasta käytävänpätkästä hieman pidempään. Entäs sitten, jos on jalka poikki? Olet jonossa, jonotus on maksutonta.

Kyldyyriä

Kun on rahaa, niin voi rakentaa mitä vain ja millaista vain. Onneksi täällä on ollut hyvä maku ja järki siinä mukana. Ensivisiitti pari vuotta vanhassa tasavallan oopperatalossa oli vaikuttava. Rakennus ei ole pieni. Sisätiloissa on häikäisevän valoisaa ja vaaleaa, itse katsomo tyylikäs ja pitkäjalkaisellekin riittävän tilava.

Oopperatalon julkisivu. Etäisyyden takia mittakaavaa vaikea hahmottaa.

Pääsin katsomaan balettia (Krasnaja Giselle) paikallisen työkaverin kutsumana. Viikko meni ihmetellessä, oliko nämä nyt sitten treffit vai mitä. No ei ollut. Aviomies oli mukana. Ja oli ystäväkin, jonka aviomies ei päässyt tulemaan. Ja sitten oli vielä sisko. Aviomiehestä ei ollut puhetta.

Kohta esirippu nousee. Huomaa kristallikruunu (tm).

Itse esitystä en lähde arvioimaan, hyvältä näytti näin maallikon silmin. Tunnelmaa vähän haittasi näköesteet ja yleisön jatkuva ramppaaminen ovesta. Heti, kun osaan kieltä tarpeeksi, alan antamaan palautetta..

Suomettumisen aika on ohi

Keväällä kun hain opettajan pestiä täältä, en tiennyt, että tämän koulun opettajia oli ollut Suomessa (Hämeenlinnassa) lukuvuoden verran opettajien täydennyskoulutuksessa (HAMK). Tai ennemminkin se oli kai räätälöity ostettu koulutus, mutta kuitenkin.

Viime päivinä on saanut kuulla, miten hienoa oli olla Suomessa ja miten sitä oltiin nähty Hämeenlinnaa ja Tamperettakin jopa. Kysyin, mites Turku? Ei, sinne ei kuulemma menty. Jaahas.

Keskiviikkona olikin sitten kouluvierailun aika ja HAMKin edustajat kävivät koululla ja pääsin minäkin esittäytymään - lievästi liioitellen taisin olla päivän kohokohta isännille, pääsivät esittelemään suomalaisen opettajan suomalaisille vieraille. Kivaa se oli minustakin, lupasivat tuoda ensi kerralla suklaata ja kaurapuuroa.

Virallinen kuva. Hämeenlinnalaiset kameran toisella puolella.

Oudointa koko kohtaamisessa oli se, että ensimmäistä kertaa neljään viikkoon tuli puhuttua kokonaisia lauseita suomeksi. Luulisin. Tuli oikein sellainen ruumiistairtaantumisen tunne, kun aivot muodostivat suomen kieltä. Se kuulostikin hassulta. Alkaa tuo äidinkieli unohtua vissiin..

Jaa, että mitä mä sitten olen puhunut tähän mennessä suomeksi - puhumatta kokonaisia lauseita? No, toisinaan lipsahtaa "just", "niinku" ja "eiku". Mutta nehän sopii hyvin englannin sekaan. Just?

Lauantainostalgiaa

Vuosi oli 1993. Olin ensimmäistä syksyä opiskelijana yliopistolla. Lama-ajan kaikuna kesätyöttömyys oli jättänyt talouden heikkoon jamaan ja kauppalistalla yleensä oli hyvin vähän mitään erikoista - tai ainakaan kallista. Isoäitini, joka oli silloin vielä töissä, toi työpaikkaruokalastaan ylijäänyttä ruokaa. Usein oli riisiä ja lihapullia, jotka lämmitin uunissa - mikrouunia ei tietenkään ollut. Jos riisiä paistaa kauan uunissa, siitä tulee kovaa.

Joskus toisinaan - viikonloppuna - herkuttelin ostamalla Napakymppi-kääretotrtun Brahenkadun Ruokavarastosta. Ai että oli hyvää! Ja kuppi kahvia kyytipojaksi, aijai.

Siksi lieneekin pettymys, että tänään ostamani "Napakymppi"-kääretorttu ei osunut. Upposi kyllä, koska kääretorttu. Muttei ollut samanlainen herkkuhetki, kuin silloin joskus. Kuivaa oli tämä kazakkiluomus. Kuivaa kuin elokuinen ruohoaro metsäpalon jälkeen. Ja kahvikin on nykyään kofeiinitonta. Hmh, lauantait.

Paikallinen Napakymppi. Toimii myös ilmankuivattimena.

Työsopimus

Nyt se on sitten silläkin lailla virallista, että nimet on paperissa ja työsuhde on virallinen. Tähän mennessä on teknisesti menty suullisella sopimuksella. Sopimusteksti oli totuttua pidempi, nelisen sivua sekä venäjäksi että englanniksi. Sinänsä hyvä, että oli kaikki työntekijän sekä työnantajan oikeudet ja velvollisuudet kirjattu sopimustekstiin. Monesti oli viittaus Kazakstanin työlainsäädäntöön, mikä on tietty rohkaisevaa.

Yksityiskohta työsopimuksesta: Virallinen leima. Rehtori vissiin harrastaa esittäviä taiteita..

Kun en ole kovin aktiivinen ollut noissa ay-kuvioissa koskaan, niin en kovin syvällisesti pysty analysoimaan sopimuksen sisältöä. Päällisin puolin vaikutti hyvin samansisältöiseltä, kuin työsopimus voisi olla Suomessakin - Suomessa sopimuksissa kai enemmän vain viitataan soveltuviin lainkohtiin ja te-sopimuksiin eikä kirjoiteta niitä itse työsopimukseen. Tai kai sekin riippuu työnantajasta. Mene ja tiedä.

Työaika on virallisesti 40 tuntia viikossa ja kahdeksan tuntia päivässä välillä 8-17, johon sisältyy tunnin lounastauko. Opetustuntien määrä on vielä hämärän peitossa, tällä hetkellä niitä on 18 eli liian vähän - ainakin, jos kysyy hallinnolta.. Tämä aihe siis edelleen ns. bubbling under, huomenna pitäisi tulla se lopullinen versio lukujärjestyksistä. Ans kattoo.

Väliaikatietoja

Vielä hengissä. Mutta onneksi oli viikonloppu työpäivien välissä, perjantaina tuli nukahdettua sohvalle ja unta riitti 14:ksi tunniksi. Tiukka viikko, voisi siis sanoa.

Eniten työssä tällä hetkellä rasittaa jatkuva pieni epävarmuus - epävarmuus mistä milloinkin, kuten pystyykö tulostamaan, ehtiikö suunnittelemaan ja onko materiaali riittävä. Oma mausteensa on myös kahden opettajan malli. Oppitunnit ovat tähän mennessä kyllä sujuneet ihan hyvin, ja parhaimmillaan siinä pääsee näkemään erilaisia tapoja opettaa samaa asiaa - yksin kun on, niin jää aika yksipuoliseksi tuo kuva.

Pariopetusta voi toteuttaa eri tavoilla, mutta nyt ainakin tähän mennessä olemme tehneet opetustyötä vuorovedoin. Meillä on siis parin kanssa omat opetustuokiot vuorotellen. Tämä tietenkin vaatii suunnittelua ja siihen ei tunnu olevan koskaan tarpeeksi aikaa - ja toisaalta se on myös jotenkin haastavaakin välillä - kielimuuri, kulttuurierot, toimintatavat.. You name it. Mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä ja varmasti ajan myötä alkaa hommat sujua (vielä) paremmin!

Mutta kuten tuossa alussa tuli mainittua, onneksi oli viikonloppu! Noin ylipäätään. Katkaisemassa arkea. Lauantaina pääsin ekaa kertaa KHL-lätkämatsiin! Huikeaa! Paikallinen Barys Astana voitti rankkareilla Amurin Tiikerit. Barysilla ei tällä kaudella taidakaan olla yhtään suomalaista rosterissa, Amurilla näytti olevan kaksi. Pääsin siis huutamaan asiattomuuksia ihan suomeksikin... Niinhän kuuluu lätkämatsissa tehdä?

Parhaat paikat. Lipun hinta 4€.

Oi maamme, Suomi... Eiku. 

Sunnuntaiangstia helpotti tunnin rupeama lähikorttelin peliluolassa. Ulkkarikaverin kanssa pelattiin FIFA 14 ja UFC:tä Pleikka Nelosella - ihan kiva laite (tilipäivää odotellessa). Niin tilipäivä! Tänään sain verotodistuksen, jonka kanssa mentiin pankkiin avaamaan pankkitiliä. Jos kaikki menee putkeen, niin massii rupee putoo ku mannaa taivaalta. Ainakin paikallisessa valuutassa. Eipä oo vielä ollutkaan kuukausiansio kuusinumeroinen..

TGIFF

Voihan perjantai! Vaikka ei pitäisi valittaa, paikalliset opettajat ovat töissä lauantaisinkin.

Onneksi on viikko ohi, ei uskoisi, kuinka paljon teettää työtä suunnitella ja toteuttaa 18 teoriatuntia. Ensimmäinen tunti oli kyllä tahmeaa, mutta seuraavat olivat aina edellistä parempia ja kun pääsi saman ryhmän kanssa uudestaan opiskelemaan, alkoi vanha tuttu opettajarooli tulla taas esiin. Tai se mikään rooli ole, kunhan olen oma itseni. You know.

Tähän viikkoon on kyllä mahtunut ylä- ja alamäkeä, fiilisten puolesta. Tänään olisin halunnut keskustella työmäärästäni jonkun päättävän tahon kanssa, mutta paikalla ei ollut ketään. Ehkä maanantaina sitten. Kyse on siitä, että tällä hetkellä opetan yhteensä 18 oppituntia viikossa. Arvaatte varmaan, mihin suuntaan paineet ovat. Ristitriitaa on siinä, mitä on luvattu aiemmin, mistä puhutaan nyt ja mihin on tavoitteet laitettu. Jos näistä piirtäisi kuvan, se olisi nk. nouseva suora.

Mutta löysin tällä viikolla myös pienen palan kotimaata täältä koulun kirjastosta.

Kazakstanin Tie

Heti, kun tuon saan käsiini, menee se lukulistalle. Tällä hetkellä luetaan teoksia Course Plan 11th Grade, Comprehensive Chemistry A Level ja paikallinen Anttilan kuvasto.

Opettajan omenat

Huh. Täytyypä sanoa. Olipa aikamoiset kaksi ensimmäistä päivää puikoissa! Tiistaina pidettiin ensimmäiset oppitunnit ja ainakin meidän osastolla (kemian osasto) hommat aloitettiin välittömästi. Aikaa lämmittelyyn ja esittäytymisiin oli viisi minuuttia. Siitä eteenpäin tuplatunti (80 min.) pelkkää asiaa.

Ekana päivänä oli kaksi tuplatuntia ja tänään keskiviikkona toiset kaksi tuplatuntia. Oli kyllä hyvä, että viime viikolla oli aikaa valmistautua ja suunnitella - kaikki materiaali on luotava alusta, kirjoja ei ole (terveisiä A.Kiveen!), joten kaikki kirjallinen on tulostettava. Eihän siinä mitään, tulostaminen on aika yksinkertainen prosessi - eikö niin? Aivan.

Eilen kävin kuittaamassa (kirjaimellisesti, jokaisen erikseen) itselleni riisin paperia, kolme tussia, kaksi kuivamustekynää ja kaksi lyijykynää sekä taulumagneetit ja -sienen. Paperia saa riisin kuukaudessa. Opettaa kyllä säästämään ja ajattelemaan luontoa. Ihan oikeasti. Kun jonkin resurssin riittävyyttä joutuu itse laskemaan, niin kyllähän siinä alkaa miettimään, miten sen resurssin käyttää tehokkaimmin. Tai sitten sitä ostaa itse lisää, kun se loppuu...

Yksi opettajapareistani on kahdeksannen luokan luokanvalvoja ja täällä on kaiketi tapana antaa lahjoja tai kukkia jo lukuvuoden alussa - kieltämättä kuulostaa järkevältä, onhan se parempi saada opettaja suosiolliseksi lukuvuoden alussa kuin lopussa. Lahjojen joukossa oli myös suklaarasia. Olin kateellinen.

Säälisuklaa kollegalta. Oli kai itse syönyt ne 99 muuta..

Ilokseni sain minäkin maistaa suklaata. Tosin aloin tietenkin stressaamaan siitä, että tarkoittaako suklaan antaminen toiselle jotain muutakin täälläpäin... Ja kyllä, kollega on nainen.

Kuppi (kulho) kahvia (kofeiiniton) suklaan (pähkinää!) kanssa. (Kaikki kupit likaisia - odotan, että kone täyttyy [koska puolityhjän tiskikoneen käyttö on vain tuhlailua])

 Ai niin, voisiko joku YLEä lähellä oleva taho kertoa niille, että sen Areenan vois avata ulkomaillekin?!? Mä en jaksa kattoo korista joltain pätkivältä hämäräsivustolta puolalaisella selostuksella...

Eka koulupäivä

Maanantai oli lukuvuoden eka päivä, oppilaatkin olivat koululla. Päivän virallinen osuus alkoi koulun ja lukuvuoden avajaisilla - onhan koulurakennus uusi ja paikoitellen vielä rakenteilla. Parhaiten sen tajuaa aamusella, kun kävelee pari sataa metriä bussipysäkiltä työmaan poikki koululle. Maaperä täällä on muuten kuivana erityisen pöllyävää - ihanteellinen ajatellen tummia housuja ja mustia kenkiä.

Avajaisriehaa

Avajaisissa pidettiin tuttuun tyyliin puheita - tällä kertaa aika paljon meni ohi, venäjän tai kazakintaitoni ei vielä ole aivan sillä tasolla, että voisin referoida, mistä puhuttiin. Täällä on ilmeinen tapa esittää tanssia (video) ja musiikkia kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja niin oli asian laita nytkin. Avajaisten jälkeen oppilailla oli - ah niin kotoisasti - luokanvalvojan tunti ja siinä se oppilaiden päivä olikin.

Me opettajat jäätiin vielä töihin.

Nazarbayev Intellectul School of Physics and Mathematics international teachers

Koska koulurakennus on vielä vähän vaiheessa, kaikki ns. itsestään selväkin muuttuu haastavaksi: Kuten kopiointi ja tulostus. Onneksi tänään löytyi kopiokone (joka luokassa on sellainen). Sitä tosin ei oltu vielä kytketty mihinkään, mutta sain sen toimimaan oman läppärin kanssa - kunhan olin ensin ladannut printterin ajurit kännykän nettiyhteydellä (jonka siis hankin eilen). Niin, mainitsinko jo, että koululla ei ole vielä nettiyhteyttä.

Se, miten sain hankittua paperia kopiokoneeseen onkin pidempi tarina. Sanottakoon niin, että ei sitä paperia ihan yhdeltä luukulta haettu. Kiitos kuitenkin kaikille paperia lainanneille!!

Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että todella hyvin koulu on toimintakykyinen siihen nähden, että se on vasta valmistumassa.

Huomenna se sitten nähdään, kun varsinainen happotesti tehdään. Aamulla 8.30 on ensimmäinen oppitunti 11. luokan kemiaa, atomin rakenne ja isotoopit. Eikä jännitä yhtään.

ps. Alkaa homma vakavoitumaan, kun ei ole enää hauskuutuksia joka päivälle (tai ne ovat liian siivottomia tänne laitettavaksi).

Lauantaihuvit

Tulipa käytyä ostoksilla. Ai paljonko meni? No, sellaiset nelkytneljä tonnia.. Ja risat. Paikallinen Markantalo tarjosi edullisesti kaikkea, mitä kotona voi tarvita - paitsi vessaharjaa. Metro-supermarket oli yhdistelmä Motonettiä, Halosta, Citymarkettia ja Tiimaria (jos sellaisia olisi vielä). Meille tehtiin ihan asiakaskortitkin - sitä varten piti antaa passi kopioitavaksi. Tai se kopioitiin ja oletettavasti se liittyi tähän kantiskorttiin.

Kantiskortti. Eiku pisteitä keräämään!

Siitä, kun kassasta oli selvitty, niin toisella puolella odotti toinen kaupan työntekijä, joka tarkisti ostokset ja kuitin, että ne vastaavat. Outoa. Tyyppi odotti kassan takana ja varmasti näki, mitä kasseihin laitettiin. Mutta silti. 

Check please!

Kotona olikin aika laittaa ruokaa uusilla keittiövälineillä (paistinpannu ja kattila Tefalia!!). Lähimarketista löytyi färssiä - siis oikeasti färssiä (farsh), jokin sortin jauhelihaa (?). Oli kyllä älyttömän rasvaista, kauhoin lusikalla noin desin rasvaa pannulta pois.

Pasta Bolognese färssiläisittäin. Asetteluun on panostettu.

Nyt voikin massu täynnä antaa pesukoneen pyöriä ja puhdasta pyykkiä tulee! Eikä tämäkään toimi jää eritysmaininnatta. En tiedä, onko teillä kenelläkään tällaista konetta, mutta tämä alkaa laulamaan, kun pesuohjelma on valmis. Eli ei pyykkäämistä yöllä. Voi harmi.

Me syömme leipää elämän

Syöminen on tärkeää. Ei pelkästään sen vuoksi, että pysyisi hengissä, vaan sillä on vaikutus myös mielialaan. Niinpä on ollut ilo huomata, että täällä on koulun kanttiinissa aamiaistarjoilu (maksullinen), joka vaihtuu joustavasti lounastarjoiluksi (maksullinen sekin, hinta noin 4 euroa, riippuen, mitä ottaa). Ruoka noin yleensä on hyvää, maukasta ja rasvaista: lihaa, kanaa, kalaa paistettuna, paneroituna ja keitettynä. Annoskoot tosin ovat luokkaa hoikka toimistotyöntekijä. Mutta aina on jälkiruokaa! Monet niistä ovat ainakin itselleni kotoisia: tiikerikakkua, omenapiirakkaa, kookospalloja. No, tämä pätee ainakin niin kauan, kuin syömme naapurin IB-koulussa, oma kanttiinimme on vielä "rakennusvaiheessa".

Muistutuksena vanhoista hyvistä ajoista kahvia tai teetä ei tarjoilla pannusta, vaan kuumaa vettä saa samovaarista ja pikakahvijauhe tai teepussi lykätään sinne sekaan. Samovaari on kyllä moderni, itse asiassa se on se tuttu 10 litran teräspönttö, joita näkee hotelliaamiaisilla ja Amican ravintoloissa koto-Suomessakin. Hana vaan auki ja antaa lorottaa.

Kotona ei vielä pysty kokkailemaan kalapuikkoja kummempaa, varustukseen kuuluvat astiat ja pannut eivät ole asunnossa, joten ostoksille tästä on päästävä. Meille ulkkareille järjestetään koottua ostosmatka koulun minibussilla ensi lauantaina paikalliselle halpisostarille. Ostoslistalla on astioiden lisäksi petivaatteet, pyyhe, tyynyt ja vessaharja.


Päivän kevennys (tai moka): Pidimme päivttäistä ulkkareiden palaveriamme ja tavanomaisen miten menee -kierroksen päätteksi sanoin, miten kivaa on, kun sain ulkkarikollegan kemianosastolle "to share the load.. I mean work load." Osa pöydän ympärillä (nuoret) repesivät, osa jäi ihmettelemään muiden repeilyä. Pomo kysyi, oliko pakko selventää asiaa ihan tuolla lailla..

Pahinta tässä on se, ettei se ollut edes ihan täysin vahinkolaukaus (pun intended)..

YYA:n hengessä

Eilen pidettiin ensimmäinen koko henkilökunnan tapaaminen - paikalliset ja ulkkarit samassa eli lukuvuoden avaus tavallaan. Rehtori esitteli uudet paikalliset opettajat joita oli noin 50 ja sitten oli meidän vuoro. Esimiehemme John pyysi meidät ryhmittäin eteen esittäytymään ja Science-porukka sitten aloitti meitisin esittäytymisellä. Koskaan ei ole yleisö ollut niin hiljaa - paitsi sen yhden kerran, kun olin Vantaalla opettajien pikkujouluissa heittämässä stand-up -keikkaa. Tällä kertaa hiljaisuus johtui kaiketi siitä, että auttavalla venäjällä esittäydyin ja kehuin kaupunkia ja koulua erittäin kauniiksi (luullakseni). Eikö niin kuulu tehdä täällä päin?

Yksi hauska piirre paikallisissa kohteliaisuussäännöissä on se, että - vaikka olenkin kovin nuori vielä - täällä herroitellaan. Paikalliset kollegat kutsuvat minua Mr. Samiksi. "Mr. Sami, come here!", "Mr. Sami, how are you?", "Mr. Sami, we make plans now yes?"

Olen myös huomannut, että oma englannin puhumisen tasoni heijastaa voimakkaasti vastapuolen tasoa, eli paikallisten kanssa alan vaistomaisesti puhua yksinkertaisempaa englantia. "Mr. Sami go eat lunch now yes?"

Onnikka

Bussilla matkustaminen on melkoisen helppoa. Reittiopaskin löytyy jopa, ja internetistä vielä. Aikatauluja ei ole eikä yhdistelmämatkoja voi hakea, mutta yksittäisiä reittejä voi hakea. Pysäkkejä ei tietenkään ole merkitty. Mutta bussit pysähtyvät joka pysäkillä joka tapauksessa. Bussilipun hinta on tällä hetkellä 60 tengeä eli 25 eurosenttiä ja bussin ikkunassa olevan lapun perusteella - sen, mitä venäjäntaidoillani ymmärsin - hinta nousee 90 tengeen (38 snt) ensi viikolla.

Ensimmäisellä bussimatkalla tuli vahingossa matkustettua pummilla. Tai olihan se bussiraha kädessä odottamassa, mutta en tajunnut antaa sitä rahastajalle. Miksen? Koska täällä rahastajilla ei ole erityistä univormua, arkivaatteissa he siellä käyskentelevät kuin kuka tahansa meistä. Hyvällä tuurilla rahastajalla on lippurulla näkyvillä, niin erottaa kenelle antaa bussilippurahat ja kenelle tippiä hyvästä käytöksestä..

 Bussilippu.

Näitä asioita pohdiskellessani tässä aamuna eräänä annoin silmien vaeltaa bussin interiöörissä. Oli kovin tutunomainen haitaribussi, ihan samanlainen, jolla kuljin Ekonomiliittoon vuosina 2001-2005. Penkit olivat samanlaiset sinisellä kankaalla verhoillut kuppimallit kuin siinäkin. Kovin oli kotoisaa. Kunnes nousin ylös poistuakseni bussista. Katseeni osui oven yläpuolella olevaan tarraan: "Hätätilanteessa väännä kahvasta. I nödfall twista handlaren (tjsp)". Siis suomeksi ja ruotsiksi (kuva tulee, kun pääsen uudestan saman bussin kyytiin). Se oli se sama bussi. Helsingissä linjalla 50, täällä linjalla 30, eroa sellaiset 10-15 vuotta. Koska maailmankaikkeus.

Tiistai on toivoa täynnä

Tänään oli (ensimmäinen) vesikatko.

Nyt se on ohi, mutta muistuttaa sopivasti siitä, että lenkille lähtö on aina riski. Vesi oli poikki jo, kun tulin kotiin eli se on voinut olla poikki pidempäänkin. Kuka tietää. Sähköt toimii vielä. Yleisön (tai siis yhden kommentoijan) pyynnöstä pari kuvaa (lasitetulta) parvekkeelta. Paljon en uskaltanut kameran kanssa heilua, kun vastapäätä on valtion virasto, jossa työskentelee paljon poliisilta näyttäviä tyyppejä. Venäjää osaavat voivat valaista, mitä tarkoittaa "prokuratura".. Presidentin palatsi ei valitettavasti näy ikkunasta.

Näkymä eteläkaakkoon. Taustalla joku museo.

Näkymä luoteeseen. Pimeällä pilvenpiirtäjät ovat valaistuja.

Tänään sain töissä ensimmäisen työtehtävän; Suunnittele kaksoistunti atomin rakenteesta. Tai, yhdessä sitä suunniteltiin uuden opettajan ja osastonjohtajan kanssa. Näistä edellinen on nuori vastavalmistunut tyttö ja jälkimmäinen kokeneempi ja voimakastahtoinen nainen. Saas nähdä, miten luontainen charmini puree näihin...

(Matematiikkaa: 40 minuutin oppitunnit pidetään tuplana ja näitä on kolme kertaa viikossa. Jakson aikana on noin 40 tuntia ja jaksoja on neljä.)

Tuntisuunnitelmat onkin vähän erilaisia. Lyhyesti sanottuna Norssi potenssiin kolme. Tai neljä. En ole kovin hyvä matematiikassa. Suunnitelmassa on neljä sivua, joista ensimmäisellä asetetaan tunnin tavoitteet. Toisella sivulla on itse tuntisuunnitelma minuuttiaikataululla (okei, viiden minuutin tarkkuudella). Kolmas sivu on tarkoitettu eriyttämisen ja sen sellaisen suunnitteluun ja viimeisellä sivulla onkin tilaa reflektoinnille. Kaikki tämä siis YHTÄ tuntia varten. Ei ihme, että työaika on 8-17 (tunnin lounastauolla).

 Työpöytä kotona. Tähän pätee se luonnonlaki, joka sanoo, että huolimatta pöytätilan määrästä, kaikki olemassaoleva pöytätila tulee käytetyksi.

Toivottavasti joku muukin opettaa välillä, tän pitäis olla parityötä... Ehkä tästä tuleekin uuden opettajan kouluttamista JA oppilaiden opettamista. Mutta älkää ajatelko, että valittaisin. Ei suinkaan, kiva päästä tekemään oikeita asioita vihdoinkin! Kunhan systeemit ja tavat tulevat tutuiksi, niin eiköhän tää lähde rullaamaan ihan hyvin :)

Keep on truckin'! *woot woot*

ps. Täällä kaivattaisiin lisää fysiikanopettajia. Lisätietoja voi kysellä multa.

Työtä tehdään, jotta leipää syödään

Maanantai oli ensimmäinen varsinainen työpäivä - siinä mielessä, että oltiin omassa koulussa omalla porukalla. Töitä ei kylläkään juuri tehty. Aamulla pidettiin palaveri, jossa käytiin läpi kaikkien asumisjärjestelyt (onko kaikki kunnossa). Sitten oli pari tuntia aikaa odottaa lounastaukoa, jonka jälkeen odoteltiin kolmisen tuntia seuraavaa palaveria, joka oli aamuistakin nopeampi.

Mutta koulusta: Vasta valmistumassa oleva koulurakennus on siis by definition uusi. Rakennustyöt ovat vielä vaiheessa ja työmatkan viimeiset sadat metrit taivalletaan pölyistä rakennustyömaata pitkin. Vielä on viikko aikaa.. Having said that, luokat ovat aivan mielettömän upeita - etenkin laboratorioluokat! En ole koskaan nähnyt niin mahtavan upeita labraluokkia (pitää muistaa ottaa kuvia!). Interaktiiviset taulut joka luokassa - tietty. Vetokaapit uusinta mallia. Katosta alasvedettävät kaasuliittimet polttimia varten - jokaiseen työpisteeseen.

Kemian laboratorioluokka. Etualalla tavanomainen luokkajärjestely, taustalla työpisteet ja takaseinällä opettajan demonstraatiotila (vetokaappi, työpöytä ja interaktiivinen taulu)

Löysinpä sellaisenkin hirvityksen, joka näytti enemmänkin Star Trekistä revityltä. Se on vissiin sellainen opettajan konsoli, jossa kosketusnäyttö ja siihen raapusteltavat tulee isolle taululle näkyviin opettajan selän taakse - katsekontakti luokkaan siis pysyy koko ajan. Tää on niiiiin high tech!! Kuten huomannette, alkaa jo tuo suomen kieli unohtua pikkuhiljaa, you know..

Yleiskuva nanotekniikan luokasta. Kyllä, nanotekniikalle on oma luokkansa.

Beam me up, Scotty! Opettajakonsoli, jolla tehdään.. juttuja?

Ja päivän hauskuutus: Sillä nyt ei niin suurta merkitystä ole, miten ihmiset ääntävät nimen "Sami". Yleisin versio on tietty amerikkalainen Sääämiii. Noh, tänään sitten yksi herttainen kanadalaistyttö kysyi, miten haluaisin sen lausuttavan.. Big mistake. Enempää ajattelematta (kuten aina) vastasin:"Silleen matalalla seksikkäällä äänellä, joka päättyy huokaukseen".

Luokan pelle löytynyt?

Kotivideo

Jos luoja* suo, niin video kodista näkyy tämän linkin takaa. Video on kuvattu Nokia 311:llä, joten laatu on mitä on eli huippua. Noin arviolta pinta-alaa on reippaasti eli 60 neliötä menee varmasti rikki. Keittiö on Ikeasta (löysin asennusohjeet!) ja tyylitaju Venäjältä - ei, oikeastaan asunto on erittäin tyylikäs. Vähän tyhjä vielä, mutta ehkä sinne alkaa kerääntyä asioita ja tavaroita pikkuhiljaa..

Sosiaalinen tapahtuma (Social Event)

Paikallinen kv. ihmisten pomo järjesti pienimuotoiset tervetuliaiskekkerit kotonaan lauantaina. Aika hauskat juhlat, vaikka olikin niin paljon vieraita ihmisiä ympärillä. Alan pikkuhiljaa tajuamaan, että erotun iältäni isosta osasta muita kv. opettajia - täällä on aika paljon pari-kolmekymppisiä nuoria, joista osa on jo ehtinyt olla useammassakin maassa opettamassa. Tulijoista iso osa on Pohjois-Amerikasta, mutta aika hyvin on ihmisiä muistakin englanninkielisistä maista.

En ole koskaan ollut oikein cocktail party -tyyppinen ihminen, joten vähän jännitti koko juttu. Etenkin se perinteinen esittäytyminen ja nimien muistaminen. Onneksi meitä on aika vähän... Noh, isäntä piti pienen tervetuliaispuheen ja pyysi kaikki vielä kerran esittäytymään. Itsehän olin sopivasti ilmapallon takana, joten en nähnyt juuri mitään tai ketään. Sain aloitusvuoron, joten nappasin pallosta kiinni ja sanoin:"Hello, I'm a balloon." Jää oli murrettu.

Illan seuraleikki oli "Arvaa Samin ikä" - enkä edes itse aloittanut sitä! Monella meni kymmenen vuotta pieleen - parempaan suuntaan siis. Ilmeisesti on jotenkin hirvittävän hauskaa, kun ihminen näyttää niin paljon nuoremmalta, kuin on. Paikallinen isäntä antoi vinkin, että töissä kannattaa kertoa, kuinka vanha olen, koska täällä kulttuuriin kuuluu arvostaa vanhempiaan (iältään vanhempia). Olen siis arvovaltainen yhteisön jäsen. Tosin heti seuraavaksi samainen isäntä sanoi, ettei naisille kannata kertoa oikeaa ikääni, koska silloin he joutuisivat teitittelemään. Ja se olisi aika hankalaa treffeillä... ;)

Vähän tuli sellainen fiilis, että olisi supersankari, jonka salainen voima olisi miten näyttää noin hyvältä noin vanhana ;) Ja tämä fiilis tuli siis muiden reaktioiden perusteella, ei omien päiväunien..

Tuossa aamuna eräänä juttelin amerikkalaisen pariskunnan kanssa bussia odotellessa niitä näitä ja myöhemmin hämmästyivät kovin, kun kävi ilmi, että englanti on mulle vasta toinen kieli. On kuulemma niin hyvää englantia että. Moni muukin sanoi samaa, mikä tietty lämmitti mieltä kovasti. Luonnollisesti lähdin heti erittelemään syitä miksi ja vähättelemään ettei se nyt niin hyvä voi olla :D 

Näyttää siltä, että nyt se sosiaalinen verkosta alkaa muodostua, ainakin meidän kv. ihmisten kesken. Siihen siis tarvitaan pari päivää ja hyvät bileet :)

ps. Pitää alkaa ottamaan kuvia enemmän..

Kuvituskuva. Baiterek-torni.

Kuvituskuva kaksi. Näkymä presidentinpalatsille puistoa pitkin.

Koulusta

Näissä kouluissa (NIS) toteutetaan Cambridge International Examinations -ohjelmaa eli opetussuunnitelma on melko tiukka ja menee oman käsitykseni mukaan syvemmälle kuin suomalainen lukiokoulutus - ainakin mitä kemiaan tulee. Suunnitelmia löytyy lukuvuositasolla ja perioditasolla, joiden perusteella tehdään tuntisuunnitelmat. Oppilastyöt ja demostraatiot on lueteltu suunnitelmissa (ohjeet vain puuttuu). Se vapaus, joka opettajalla on, rajoittuu käsiteltävien aiheiden uudelleenjärjestelyyn periodin sisällä. Tutkivaan oppimiseen kannustetaan ja suunnitelmassa on jopa merkitty, mitkä asiat tehdään opettajavetoisesti, yksilö-, pari- tai ryhmätyönä ja mitä asioita opiskellaan demonstraatioiden, videoiden tai oppilastöiden avulla.

Täytyy kyllä sanoa, että näin uutena opettajana tämä on ihan hyvä systeemi. Toki aion yrittää tehdä joitain juttuja vähän eri tavalla ;) Luulisin, että juuri tämä erilaisten metodien käyttö ja ehkä myös englannin kieli ovat ne jutut, joissa voin olla antavana osapuolena. Aineosaamisen kanssa en olisi niinkään varma..  Aineopetusta annetaan jostain viidennestä luokasta lähtien siten, että ensimmäiset vuodet opetetaan äidinkielellä, yläastevaihe kaksikielisesti (vertaa Middle Years Programme) ja lukiovaihe englanniksi.

Tämä NIS-konsepti on siis muutaman vuoden ikäinen ja sitä pidetään täällä ns. lippulaivaprojektina. Ajatuksena lienee opettaa oppilaita ja kehittää opettajia kansainvälsien tason huippuosaajiksi. Mutta ei siinä vielä kaikki, näillä kouluilla on myös tehtävänä kehittää opetusta koko maassa. Hyvät käytännöt pyritään viemään myös paikallisiin kouluihin. Kuulostaa järkevältä.

Niin, oppilaista, joita en siis ole vielä juurikaan nähnyt. Valinta tapahtuu pääsykokeilla ja sosioekonominen tausta ei vaikuta koulutukseen pääsyyn siinä mielessä, että lukukausimaksuja ei ole. Kouluasutkin saa maksutta. Oppilaita voi siis olla suurista kaupungeista pieniin kyliin kielitaidon vaihdellessa yhtä paljon. Muualta tulleet oppilaat asuvat asuntoloissa periodien aikana.

Muphryn laki

Klassikko: Läksin kollegoiden kanssa illalla syömään ja samaan aikaan oli kännykkään soiteltu parisenkymmentä kertaa - olis vuokraemäntä tullut käymään. Emäntä oli saanut mun numeron jostain ja sitten soiteltiin. Kun sain soitettua takaisin, oli tietenkin luonnollista, että emäntä ei puhunut englantia. Kokeiltiin sitten venäjällä. Nje panimaju. Nje znaju. Jotain asiaa sillä oli. Sovittiin kuitenkin treffit aamuksi. Kai.

Aamu oli siis sittenkin seuraava aamu eli lauantaiaamu. Mutta silloin pitäisi tulla siivooja - emännän piikkiin. Sen sijaan iltasella piipahti internetinkorjaaja, jonka piti käydä päivällä.

Päivitys: Siivooja tuli lauantaina.

Eka koulupäivä

Olipa ystävällistä, että saatiin tilausbussikyyti työpaikalle! Muuten olisikin ollut vähän hakemista, kun ei ole nettiä, että voisi tarkistaa bussireitin. Eikä töihin mennä taksilla..
Koulu on uusi, vastarakennettu tai oikeastaan vasta rakenteilla. Jotta rakennukselle edes pääsee, on kompuroitava työmaan poikki eli teitä, parkkipaikkoja tai muuta vastaavaa ei vielä ole kampuksen edustalla. Mutta rakennus on uusi ja hieno.

Sisääntuloaulassa odotti perinteinen ilmoittautumistiski nimilappuineen ja materiaalikansioineen - jotenkin niin kotoista, nuo seminaarimatskut. Aulassa soitti paikallinen bändi.

Paikallinen bändi

Loppupäivä menikin sitten auditoriossa istuskellessa perusseminaarimeiningillä eli puhujat vaihtuu, diashowt pyörii ja kansa nukkuu.