Hommahan lähti silleen liikkeelle, että pohjatyötä tehtiin jo aiemmin - onneksi näin ulkkarina on helppo rikkoa jäätä kyselemällä näitä peruskysymyksiä (Mikä on nimesi? Mitä kuuluu? Oletko sinkku? Saisinko kännynumerosi?). Alkulohko saatiin maaliin puhtaalla pelillä. Tietty kielenhallinnan taso kumpaankin suuntaan oli melko alhainen.
Lähtisitkö kanssani kahville? Osaan 1) käyttää puhelinta ja 2) vääntää naamaani. (kuvituskuva, ei liity itse asiaan)
Mutta kielimuurista huolimatta ja nykyteknologian (WhatsApp, Google Translate) avulla kommunikointi oli joskin hidasta, mutta eteenpäin vievää. Itselleni nykyteknologiaa edustaa Nokia Asha 311 epä-älypuhelin, jolla ei nyt vaan pysty kirjoittamaan venäjäksi. Siispä kääntäjän teksteistä otetut kännykkäkuvat - eli todelliset screenshotit - olivat lähes ainoa tapa viestiä vieraalla kielellä.
H-hetki lähestyy. Positiivissävytteistä ruumiinkieltä ja puhuttuakin kieltä on ilmassa. Istumme kahvilassa, jaettu pitsa ja vihreää teetä. Keskustelua vuoroin venäjäksi ja englanniksi. Elämän tarkoitus. Ne peruskysymykset. "Olet niin hauska!". Hipaisu kädellä. Hipaisu selkään ohikävellessä.
Ja se antikliimaksi: Olen toki kiinnostunut tyyppinä, mutta haluan vain oppia englantia.
Kommenttikenttään voi jättää vastaukset kysymykseen: Mitä ihmettä?
"Haluan oppia englantia, jotta pääsen naimisiin amerikkalaisen miljonäärin kanssa." �� Voi sua... Mutta ota pedagogisen kokemuksen kannalta, olethan sä kuitenkin opettaja. Tsemppiä sinne. Tätä blogia on mielenkiintoista seurata.
VastaaPoistaSun tarvii opettaa sopiviin tilanteisiin sopivaa englantia ;)
VastaaPoista"Mitä ihmettä?"
VastaaPoista=(
Syy on puhelimessa - liian tavallinen - tarvitset rumeluureja. Vähintäänkin kultaa ja hopiaa - kuin kävelevä joulukuusi konsanaan... Ainakin venäläisiin uppoaisi kuin kuuma veitsi voihin, joten ehkä venäjänkielisiinkin?
t.v.