On säitä pidellyt

Kaiken aikaa ennen tänne tuloa ja alkuaikoina painotettiin, että täällä opetetaan pareittain. Kaksi opettajaa luokassa jakaa opetus- ja suunnitteluvastuun. Noh, tällä viikolla kaksi kolmesta kollegasta on kursseilla ja yksin on opetettu koko viikko (ja ensi viikkokin varmaan). Totuuden nimissä sanottakoon, että onhan se helpompaa, kun yksin vetää. Mutta sehän ei olekaan se idea, että olisi helppoa. Töitä tänne ollaan tultu tekemään!

Huh hah hei ja olutta pullo! Hyvin ansaittu relaksantti.

Tässä kun talvea ollaan jo viikon verran ihmetelty, niin ei ole voinut välttyä huvittumiselta. Ulkkariopettajissa on useita, jotka eivät ole lunta nähneet ennen tätä. Tai nähneet ainakaan "luonnossa". Tuo ihmettelyn määrä, tuo hämmästely ja uutuudenviehätys. Talvi on tullut!

Loppuviikkoon mennessä lämpötilat ovat kuitenkin nousseet nollan tienoille ja lumi on jo alkanut sulaa, joten takakesä yllätti. Mutta tämä muutaman päivän mittainen esitalvi jo kertoi pari vakavampaakin faktaa paikallisista oloista:
- Täälläkin talvi yllättää autoilijat. Peltikolareita on sattunut useita päivässä - kuulemma. Itse en ole vielä nähnyt yhtään. Läheltä piti -tilanteita on kyllä, mutta niitä nyt on koko ajan muutenkin..
- Lämpötilan vaihdellessa suojasta pikkupakkaseen, lumi ja vesi muodostavat hyvin liukkaan yhtälön. Yksi kollega jo mursi solisluun kaatuessaan. Hymähtelin pitkään sitä, että newbie-talvelaiset aikoivat ostaa nastat kenkiinsä.. Loppui hymähtely eilen, kun luistelin jäätyneillä kaduilla. Mutta siinä menisi kyllä uskottavuus suomalaisena jäämiehenä. En osta.

Niitä hirmupakkasia odotellessa.

Koulussa on puhuttu, että pientä korvausta vastaan voitaisiin järjestää bussikuljetus aamulla ja iltapäivällä ovelta ovelle. Kuulostaa koko ajan paremmalta ja paremmalta. Koulubussi. Mutta kyllä sinnekin takapenkkiläisten joukko varmasti muodostuu, huutelee ja kiroilee ja kiusaa muita.

On a totally another note, perjantain ratoksi tuli mieleen vanha vitsi:

- Moi! Miks sulla on banaanit korvissa?
- MITÄ? Mä en kuule, kun mulla on banaanit korvissa!

Valtiollisia asioita

Tänään sain varmistettua kutsun itsenäisyyspäivän juhliin. Aivan helpolla se ei irronnut, monta estettä oli matkalla, mutta viimein vaivat palkittiin.

Ensinnäkin, pientä flunssaa on ollut tässä jo muutaman päivän, joten ylipäätään ulos lähteminen oli suuri ponnistus. Reippailun nimissä päätin kävellä koko matkan (5 km) kun tässä syyslomasella on aikaa. Suoraa reittiä ei ole, vaan pitää vähän kiertää - ja jokikin ylittää. Kaiken lisäksi taivaalta putoilee märkää, isohiutaleista lunta. Onneksi joen yli menee silta.

Suomen suurlähetystö sijaitsee Astana Towerissa (tornissa), seitsemännessätoista kerroksessa samoissa toimitiloissa kuin Norjan ja Ruotsin lähetystöt. Rakennuksen ala-aulassa vierailijaa odottaa metallinpaljastin ja vastaanottovirkailija. Näin lomalaisena kun ei ole aikatauluja, odottamatta ilmaantuminen ei näemmä ole se paras tapa käydä visiitillä suurlähetystössä. Sain kuitenkin audienssin, kiitos kun sain käydä!

Hattu päästä, nuori herra!

Virallisten asioiden jälkeen  olikin syytä keventää tunnelmaa ostoksilla. Kaiken tämän jälkeen olikin aika keittää kaffet.

Ne paremmat sumpit.

Itsehän tosin juon vain kofeiinitonta Nescafeta HYLA-maidolla ilman pullaa, mutta ajatuksena toki hieno tuo Presidentti-kahvi. Olisi ollut tilkka Finlandiaakin jääkaapissa plöröjä varten. No, ehkä vain lasken itselleni kuuman kylvyn ja juon kupposen vihreää teetä.

Ihana lämmin kuppi höyryävän kuumaa teetä!

Höpöhöpöä

Koska blogin tyylilaji on positiivissävytteinen, niin jätetään tämän viikon tapahtumat raportoimatta ja keskitytään tulevaan, aurinkoiseen tulevaisuuteen.

Blogisti työssään. Sormet lentävät näppäimistöllä niin, ettei niitä pysty erottamaan.

Tänään (lauantaina 18.10.) on suuren makutestin paikka. Erään toisen ulkkariopettajan kanssa pidämme yhteissynttärijuhlat ja ajattelin viimeinkin korkata Salmiakkikala-paketin ja pakottaa kaikki vieraat maistamaan niitä! Itsehän en niin salmiakista välitä, siksi se paketti onkin säilynyt sen kaksi kuukautta avaamatta. Samaan saavutukseen on päässyt levy Fazerin Sinistä, mutta sen kanssa onkin ollut henkistä taistelua jo tovin.

Nam nam. Maiskis maiskis. Omnomnom.

Läheisen paremman väen ostarin marketista pitää vielä hakea pullo Finlandiaa ja skumppaa. Sain siis vastuulleni juomat. Koska suomalainen. Ja toinen isäntä on emäntä eli nainen eli ruokavastaava. Näin sitä sovinistisoidaan tämäkin blogi.

Saas nähdä, miten illan bakkanaalit sujuu, kun isäntä on tällainen metsäläinen mörökölli ja kaikki ympärillä tuntuvat puhuvan tauotta sitä small-talkia vai mitä chit-chattiä sen nyt onkaan. Ehkä lukittaudun vessaan.

Vaeltamassa

Sateinen järvimaisema. Pilvet roikkuvat matalalla peittäen vuorenhuiput vaippaansa. Autio hiekkaranta ruostuvine teräksisenine aurinkovarjoineen. Hiljaisuus. Kunnes: viisi äänekästä, humaltuvaa naista ja yksi selväpäinen(?) mies saapuvat maisemaan ja ottavat pakollisen selfien, jatkavat matkaa lähimpään baariin ja pelaavat juomapelejä loppuillan. Että sellainen vaellusreissu.

Burabayn järvenrantakylä on kuin tehty turisteja varten. Pienten vuorten reunustama järvi, hiekkarantoja ja hotelleja. Baareja oluttelttoineen ja karaokeineen. Kotieläintarha strutseineen (ja vain strutseineen). Vain turistit puuttuvat, on siis off-season ja me päätämme lähteä viikonloppumatkalle tänne.

Lounas paikallisessa kuppilassa. Viereisessä pöydässä aterioi poliisivoimat (ei kuvassa).

Kylä itsessään edustaa dekadenttia neuvostotyyliä, johon on ympätty modernimpaa hotellirakentamista. Meidän hotelli sijoittui kylän "keskustan" laidalle ja rajoittui suomalaisittain kuvailtuna hökkelikylään. Hökkeli on siis asujaimisto, joka on rakennettu tiilistä, aaltopellistä ja muusta materiaalista, jota luonto suo. Viimeksi näin samanlaisia taloja Etiopiassa..

Hotelli "Marsel" oli viehättävä "eurooppalaistyylinen" majoituspalvelukonsepti, jonka aulassa oli kotoisa oleskeluhuone kirjahyllyineen ja televisioineen - loistava paikka pelata juomapelejä. Pullonpyöristykseen ei suostuttu. Eikä myöskään räsypokkaan. Vaikka ehdotin tasa-arvon hengessä jopa käänteistä räsypokkaa; Vaatteen saa laittaa päälle, jos voittaa. Näillä leveysasteilla ja lämpötiloilla siinä olisi ollut todellisia voittajia.

Niin, mitäpä siinä sitten, kun kylä on kuollut ja seurueen parikymppiset alkavat vasta lämmetä. Aivan, lähdemme baariin. Onneksi oli sentään ravintolat auki, vaikka yhtään asiakasta ei kylässä ollut. Markkinoinnista ei asiakaspulaa voi syyttää: Ysärihumppa raikui kaiuttimista aamusta iltaan ja ovet olivat kutsuvasti auki. Illan menomestaksi valikoitui hotellia lähinnä oleva pubi/baari/ravintola. Ruoka oli ihan jees, paikallisella mittapuulla. Olut ja ruoka oli halpaa ja mp3-soittimesta löytyi jopa tuoretta ameriikkalaista rytmimusiikkia. Saatiin ihan tanssit pystyyn. Karaoke oli njet.

 Party like it's 1999. Well, the music is at least.

Luonto kylän ulkopuolella on kaunista. Vaikka syksy on jo niin pitkällä, että ruska-aika on jo ohi, puissa on vielä keltaisia lehtiä. Mäntymetsää riittää silminkantamattomiin - koska se on niin tiheää, ei sitä pitkälle näekään. Ties vaikka olisi avohakkuut menossa kulman takana. Mutta bussin ikkunasta näkyi vain metsää.

 Kävelyllä. Kotoisat maisemat.

Ablay Khankin kävi Burabayssa.Tiettävästi sukua Suomen Abloy Khanille.

Paikkana Burabay (Borovoe?) on käymisen arvoinen - etenkin kesällä, sanoisin.

Viikkokatsaus

Niin oli menoa ja melskettä koko viikko. Alkuviikosta saatiin tieto, että koko jakson summatiivinen koe olisi jo viikon päästä, kaksi viikkoa ennen jakson päättymistä. Mukava tietää näin viime hetkellä, kun kolmasosa asioistakin oli vielä käsittelemättä. No, mitäpä siinä, alettiin (!) paukuttamaan oppia lasten päihin.

Viikon loppuun mennessä ei ihan kaikkea ehditty käymään läpi - onneksi tosin ruohonjuuritason vaikuttamistyö oli tuottanut hedelmää; NIS-kouluverkkoa hallinnoiva yhtiö oli suostunut siirtämään koepäivää viikolla eteenpäin. Taputan parhaillaan itseäni selkään. Nyt meillä onkin viikko aikaa harjoitella koetta varten. Koska sitähän oppiminen on..

Viikko huipentui luonnollisesti Opettajien Päivään. Oppilaat olivat koulun sisäänkäynnillä odottamassa opettajia ja huusivat kannustushuutoja sekä jakoivat ruusuja ja ilmapalloja. Oppilaat toivat opettajille myös henkilökohtaisesti kukkia ja suklaata ja sen sellaista. Itse en saanut mitään. Tai no, pari halia ja kommentin, että haluaisivat minut kemianopettajakseen kollegani sijasta. Mutta ei suklaata.

Oppitunnit oli puolitettu ja koulupäivä päättyi juhlaan, jossa oli perinteiseen tyyliin tanssia ja laulua, sketsejä ja muotishow. Jaa perinteinen muotishow? No alkuun jäin ihmettelemään, miksi Opettajien Päivän juhlassa lavalle marssitetaan lukiolaistyttöjä keikistelemään, mutta se olikin siis yhden oppilaan suunnittelemien asujen esittely muotishown avulla. Lost in translation.

Illalla olikin sitten suuren päivällisen vuoro. En ole edes TYYn vuosijuhlissa nähnyt niin eläväistä menoa (vuosijuhlathan on tunnettuja riehakkaasta tunnelmasta). Alkuruoan jälkeen oli ensimmäisen diskotanssisetin aika. Pääruoan aikana oli tavara-arvonta ja sen jälkeen toinen diskotanssisetti. Ja tätä seurasi toinen tavara-arvonta; Voitin valokuvakehyksen. Nyt voinkin laittaa siihen valokuvan. Joita ei enää minulla fyysisesti ole. Ehkä piirrän kuvan. Punainen tupa ja Suomen lippu, pihalla onnellinen perhe ja kukka. Taivaalla liitää lokki.

Ensimmäinen pääruoka: hevosta ja lehmää. Siis padassa. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.

Ja sitten tanssittiin. Vatsa täynnä on kiva jumpata.

Viikko päättyi muutenkin onnelisten tähtien alla: palkkapäivä. Ensimmäinen sitten heinäkuun. Nettipankki ei vielä toimi ja perjantaina tuli myös ilmoitus, että ko. pankki on myyty uudelle omistajalle. Ei vaadi toimenpiteitä. Paitsi nettipankin ja pankkikortin kanssa.

Mutta oli se mahtavaa saada tekstiviesti tilin saldosta: 600.000 ja rapiat. Miljonääri jouluun mennessä!