sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Epilogi

 Nyt kun on tullut oltua Suomessa jo yli vuoden ja hoidettua jopa vakinaista virkaakin, lienee aika jonkinlaiseen tilinpäätökseen. Nimittäin blogitilin päätökseen. Ehkä ajattelittekin jo, että sehän loppui jo aikaa sitten, mutta olisitte olleet väärässä. Joten lopetellaan tämä nyt tällä loppukirjoitelmalla.


Paluu Suomeen seisemän vuoden ulkomaillaolon jälkeen piti sisällään yhden yllätyksen. Muutoin paluu arkeen oli melko helppoa. Pitkän poissaolon jälkeen toki piti ilmoittautua viranomaisille kuten Kansaneläkelaitokselle heidän korttiaan varten, Veroviranomaiselle heidän korttiaan varten ja Maahanmuuttoviranomaiselle heidän korttiaan varten. Ja yhdenkään viranomaisen kohdalla EI OLLUT ONGELMIA. Piste. Kaikki toimi. 


No entä se yllätys sitten? Pikkujuttu: vuosia ulkomailla asuneena menettää luottohistoriansa, joten puhelinliittymän avaaminen ei ollut ihan niin täydellisen yksinkertaista. Liittymän sai auki, mutta sillä ei voinut soittaa maksullisiin numeroihin saatikka viranomaisnumeroihin. Operaattorin eston sai kyllä pois, kunhan maksoi pantin eli 100 euroa operaattorin tilille, jotta sai kaikki numerot avattua. Rahan saa sitten parin vuoden päästä takaisin (miinus inflaatio). 


Mutta Kazakstan ei päästä otteestaan niin helpolla. Keväällä poskihammas kipuili ja menin kiireellisenä hammaslääkärille (kunnallinen palvelu, jee). Hammaslääkäri totesi, että hammas pitää poistaa ja ryhtyi työhön. Eipä saanut hammasta kokonaan poistettua, joten potilas siirrettiin eteenpäin hammaskirurgille, joka sitten kaivoi hampaan murusina pois. No mikä tässä nyt sitten oli se linkki Kazakstaniin? Viittaan edelliseen kirjoitukseeni hammaskipuilusta (kyllä, sama hammas). Ties mistä vielä tässä joutuu luopumaan... Kazakstanissa kun hoidettiin umpisuolta, sydäntä ja hampaita. 


Tästä se kaikki alkoi. Koulutie.

Nyt kesälomalla tuli taas käytyä vanhoilla kotikulmilla ja tällä kertaa turistina. Eipä ollut kaupunki paljoa muuttunut vuodessa. Ainoastaan se Keski-Aasian korkein pilvenpiirtäjä oli saatu harjakorkeuteensa.


Ensin oli suo, kuokka ja kuoppa. Nyt on iso talo.





















Ehkä tähän on hyvä lopettaa. Mitään suuria otsikoita kotiinpaluusta ei saanut eikä Kazakstan ole jäämässä kokonaan historiaan, vaan siellä tullee käytyä vielä monesti. Mutta tarinaa ei ehkä riitä ihan blogiin asti.

Heippa!