tiistai 26. toukokuuta 2015

Pulkassa

Ja näin on opetusvuosi pulkassa. Maanantaina oli kevätjuhlapäivä eli paikallisittain Viimeinen Kello (Last Bell). Toki tänäänkin oppilaat ovat vielä poukkoilleet koulun käytävillä, kuulemma vielä jotain kokeita jäljellä. Mutta opiskeluvuosi on nyt päättynyt kuitenkin.

Ja opettajat karkaavat kesälaitumille? Ei. Ehei. Eijeijei. Vielä on työtä jäljellä. Itse olen saanut kunnian olla osaltani tarkastamassa päättöluokkalaisten Cambridge Exam -kokeita. Koko NIS-verkoston koepaperit lähetetään tänne ja ne tarkastetaan keskitetysti täällä. Että sellaiset viisitoista koulua lähettää mm. kemiankokeet tarkastettavaksi. Kaikille ällä. Homma hoidettu.

No, saas nähdä kuinka käy.

Loma olisi tarkoitus aloittaa 27. kesäkuuta ja siitä pari kuukautta eteenpäin rillumareitä. Ehkä sitä tulee käytyä Suomessakin. Käväisemässä.

Seuraa jälleen kuvareportaasi päättäjäisistä:

Juhlat pidettiin ulkona, sadekin taukosi sopivasti. Niin, täällä on satanut nyt pari viikkoa lähes päivittäin. Poikkeuksellisesti. Tervetuloa ilmastonmuutos.

Juhla eikä mikään ilman tanssia.

Ylioppilaat saapuvat!

Kuvioliikehdintää isopäisten hahmojen kanssa. Kuvassa kolme elementtiä: Maa, vesi ja aurinko. Ilma ei päässyt paikalle. 

Dombra soikoon. 

Meilläpä ylioppilaat tanssivat! Valssia ja jonkinsortin kikapoota. 

Ammutaanhan niitä rakettejakin. 

 Ilmapallokyyhkyt valmiina lähtöön!

Lennä kyyhky, lennä.

"Selvisin tästäkin vuodesta!"

Kollegat koolla. Päivä päätettiin osaston yhteisellä illallisella. Aamulla taas kahdeksaksi töihin.

Lisäksi nähtävillä on videokokoelma juhlasta.



perjantai 8. toukokuuta 2015

Miestenpäivä

Hyvää Voiton-päivää! Vaikka Suomessa Voiton nimipäivää vietetäänkin helmikuussa ystävänpäivänä, niin täällä sitä näemmä vietetään toukokuussa. Ja aikamoiset juhlamenot onkin.

Noh, leikki leikkinä. Aikoinaan nuorenaherrana Suomessa tuli katseltua uutislähetyksen reportaasia Punaisen Torin paraatista, jossa Neuvostoliiton mahtava armeija esitteli ohjuksiaan ja marssivia sotilaitaan. Vaikuttavaa oli.

Astana, toukokuun seitsemäs 2015. Kaksi päivää ennen varsinaista voitonpäivää. Aamu valkenee aurinkoisena ja lupaa helteistä päivää. Kaupunki herää uneliaan hiljaisena kansalliseen juhlapäivään. Jopa taksikuskit tuntuvat olevan lomalla - niitä takseja kun tuntuu muutoin saavan pyytämättäkin. Kansa kokoontuu paraatialueelle hyvissä ajoin, kello yhdeksän aikoihin paraatikatua reunustavat aidanvierustat alkavat täyttyä. Alkaa odotus.

Aurinko helottaa melkein kohtisuoraan ylhäältä. Lämpötila on hellerajan rikkova 25 astetta. Kahden tunnin odotus alkaa olla ohi. Paraati on alkamassa.

Presidentti tervehtii joukkoja. Joukot vastaavat moninkertaisin Uraa!-huudoin. Alkaa ohimarssi.

Tunnelma ja lämpötila kohoaa.

Tästä ne menee..

Paikan vaihto. Ei kannattanut, vielä huonompi näkyvyys.

No nyt!

"Katjushkalla komiat on...."

Äänimaailma oli miehinen.

Tankit trailerilla.

Raketei ja paukui.

"Liput saapuvat"


Valkyyriat ratsastavat. Die Walküre.

Suihkukoneet. Oma pyyhe mukana.

Missä Cruisen Tomppa? Maverick and Goose?

 Hyvää syntymäpäivää, rauha!

Jälkikirjoitus: Näin suomalaisena tämä juhlapäivä herättää kaksijakoisia tunteita. Hyvä, että sota loppui, mutta nyt sitä juhlitaan sen (entisen) vihulaisen kanssa.


perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappublogi

Tässä vaiheessa, kun Suomessa kellitään hyytävässä kevätsäässä märällä nurmikolla syömässä kylmiä lihapullia, on hyvä mainita, että Astanassa vappusää on mitä mainioin: vappuaatto oli toki hieman koleahko alle 20 asteen lämpötilalla, mutta vappupäivä korjasi senkin tilanteen. Hyvinkin kesäistä. Päälle 20 astetta. Melkein heinäkuu.

Sitä koki itsensä myös kovin etuoikeutetuksi, kun pääsi presidentin järjestämään vapunpäivän konserttiin - oikein istumapaikoille. Ohjelmassa oli laulantaa ja tanssia ja presidentin tervehdys - josta nyt ei paljoa ole kerrottavaa. Koska kieli. Onneksi musiikin kieli on rajat ja (kieli)muurit ylittävää. Tässä näyte.

Ja seuraa kuvareportaasi päivän juhlista:

 Kekk... Presidentti saapuu.

Presidentti kävelee väkijoukon keskellä.

Presidentti tervehtii juhlayleisöä.

 Shh! Presidentti puhuu.

Eläinaktivisteille tiedoksi, käytimme pelkästään muovikyyhkyjä.

 Ja konfettia ilma pullollaan.

Mää ja Tapparan miäs.

Varsinaisen konserttialueen ulkopuolella oli ohjelmaa myös tavalliselle kansalle. Kuten muun muassa kädenvääntöä..

Paseerausta..

Voimailua kahvakuulilla..



Ja kansantansseja.