Niin, mitäs uutta? Nooh, muutettiin Qatariin tässä äsken.
Ja eihän tämä olisi Virka Vapaalla -blogi ellei jonkinlaista analyysiä lykkäisi. Aasinsiltana voisi aloittaa rekrytointiprosessista, miten sitä tuli tänne ajauduttua. Yksityiskohtia tosin on niin paljon, että osa on jo unohtunut, joten kaikki seuraava on muistinvaraista.
Huhtikuun puolivälissä sain sähköpostia. Rekrytointifirman kautta olivat löytäneet profiilini ja haluaisivat haastatella. Mikäs siinä, sovittiin päivä ja aika skypettelyyn. Keskustelu meni mukavasti ja siitä jäi hyvä mieli ja pian sähköpostiin tulikin tarjous, jonka sitten hyväksyimme vaimon kanssa yksissä tuumin. Sitten sähköpostiin putkahtikin maahanmuuttomuodollisuuksien toimenpideohjelma. Aikaa yksi kuukausi. Seuraavassa listaan toimenpiteet kategorioittain.
Uusi passi:
Onneksi onnistui aika kivuttomasti suurlähetystön kautta, saapui hyvissä ajoin Astanaan.
Tutkintotodistukset ja muut sen sellaiset:
Alkuperäiset lähettipalvelun avulla Suomeen käännettäväksi. Osa käännöksistä Ulkoministeriöön laillistettaviksi - Apostille ei käynyt, koska vastaanottava maa ei kuulu sopimuksen piiriin. Laillistetut todistukset lähettipalvelulla Moskovaan, koska siellä on lähin suurlähetystö, joka laillistaa vastaanottavan maan puolesta. Mutta, pelkästään todistuksia ei voi lähettää noin vain. Tämä selvisi siinä vaiheessa, kun paperit olivat jo Moskovassa. Tarvitaan yliopiston kirje, että tutkinto on aito ja oikein suoritettu - kirje, joka sekin pitää laillistaa Ulkoministeriössä. Eli kaikki paperit taas lähetillä Helsinkiin leimattaviksi ja takaisin Moskovaan. Ja sitten takaisin Suomeen. Onneksi oli ystävä hädässä, joka toimi väliaikaisena postitoimistona. Kiitos S!
Lääkärintodistus:
- Yleislääkärin lausunto, ei ongelmia
- Keuhkoröntgen tuberkuloosin poissulkemiseksi, ei ongelmia
- Verikoe veriryhmän, hepatiitin, HIVn ja tuberkuloosin (taas) tutkimiseksi. Noh, arvannettekin, ettei kaikkea saanutkaan samasta paikasta. Kahdessa eri labrassa käytiin, että saatiin kaikki tehtyä. Päänvaivaa aiheutti myös se, että kaikki paperit piti toimittaa alkuperäisinä uudelle työnantajalle - ja HIV todistuksen sai vain kopiona, koska verinäyte lähetetään keskuslaboratorioon ja sieltä tulee valokopio - toki asiaankuuluvalla leimalla höystettynä. No, kai se läpi meni.
- Kaikki liput ja laput vielä kääntäjän kautta ja avot, homma hoidettu. Eikä mennyt kuin pari viikkoa.
Passikuvat:
Tarvittiin kymmenen passikuvaa molemmilta. Koko ja värivaatimukset epästandardit, joten valokuvaamo joutui tietotekniikka käyttäen vaihtamaan taustan värin harmaasta siniseksi. Itse sitten leikkasin kuvat oikean kokoisiksi.
Rikosrekisteriote:
*Huoh*
Astanasta:
Vaimon kanssa menimme poliisiasemalle kyselemään, saisiko sellaisen todistuksen. Ei ole se henkilö paikalla, tulkaa myöhemmin. Myöhemmin: henkilö on jo matkalla. Odotimme siis. Henkilö saapuu ja toteaa:"Ei kuulu mulle". Olemme väärällä poliisiasemalla. Löydämme toisen. Sielläkään ei ole tietoa, mutta kulman takana on paikallinen maistraatti. Menen sinne (ilman vaimoa). Käyttäen Googlen kääntäjää yritän selvittää asiaa, tuloksetta. Asiakaspalvelija vetää mukanaan ympäri toimistoa ja yrittää löytää jonkun, joka puhuisi englantia. Ei ole tänään töissä. Mutta sain kuitenkin asian hoidettua. Reilun viikon päästä paperi oli valmis, joten eiku kääntäjälle taas.
Suomesta:
Soitin palvelunumeroon, josta iloisesti todettiin, että kyllä! Postitamme myös ulkomaille! Odotan neljä viikkoa, koska posti. Kulkee. Hitaasti. Soitan uudestaan ja kysyn otteen perään. On se lähtenyt. Käymme Astanassa postikonttorilla kyselemässä - toivotonta, kuten joku olisi jo sanonutkin. Tilaan uuden otteen aiemmin mainitsemaani väliaikaiseen postitoimistoon (Kiitos S!). Ei kuulu. Tilaan toistamiseen. Ei kuulu. Tilaan kolmannen kerran. Ei kuulu. Soitan palvelunumeroon: ei ole asiakaspalvelupistettä, mistä otteen voisi noutaa, mutta jos sopii jonkun virkailijan kanssa, niin poikkeustapauksessa voi käydä hakemassa. Hämeenlinnasta.
Mutta! Lo and behold! Yhtäkkiä postissa saapui kaksi otetta. Ongelma: ote tilataan luonnollisesti omalla nimellä. Se nimi tulee osoitetietoihin. Posteljooni oli kieltäytynyt laittamasta kirjettä luukkuun, koska osoitteessa ei heidän tietojen mukaan asunut ketään minunnimistä henkilöä.. Voi herramunjee. Noh. ote kuitenkin oli nyt olemassa. Oli kesäkuun 20. päivä. Mikäs siinä sitten, ote lähti Ulkoministeriöön leimattavaksi ja sieltä taas Moskovaan.
Tähän asti lähettipalvelu oli toiminut hyvin; kaikkea tätä koordinoin siis pääosin Astanasta nettisivujen kautta. Viimeinen vaihe, rikosrekisteriotteen palauttaminen Moskovasta ei ollutkaan enää niin helppo. Yksityishenkilönä en enää voinutkaan tilata lähetystä ulkomailta Suomeen. Siinä sitten mietittiin, mitä tehdä. Vaihtoehtoja ei ollut monta; joku käy hakemassa otteen henkilökohtaisesti tai sitten on löydettävä joku kuriiripalvelu, joka voisi sen Suomeen toimittaa. Loppujen lopuksi ongelma ratkesi, mutta yksityiskohtia en voi kertoa - eivät ehkä kestäisi päivänvaloa.. Ihan aiheesta poiketen, olenpahan nyt perustanut yrityksen, toiminimi xxx Nieminen.
Eli tässä vaiheessa paperirumba oli läpikäyty. Sähköpostiin ilmaantui lentoliput ja viisumit. Onneksi viisumia ei tarvinnut hakea mistään, vaan tulostettu A4 täynnä arabiankielistä tekstiä oli riittävä.
Tai niinhän minä luulin.
Lento koostui kahdesta osasta; ensin lennettäisiin Astanasta Bakuun ja sen jälkeen Bakusta Dohaan. Onneksi matkalaukku tsekattiin suoraan lopulliseen määränpäähän, koska olisin tarvinnut viisumin Azerbaidzaniin. Mutta lentolippua ei annettu toiselle legille.
Bakun lentokenttä, transfer-tiski. Kello noin puoliyö. Minne menossa? Dohaan? Se, joka hoitaa tämän lennon ei ole vielä täällä, tule kahden tunnin päästä uudestaan. Kahden tunnin päästä; ei vieläkään, tule 40 minuutin kuluttua. Kolmas kerta; ei ole vielä täällä, tule 20 minuutin kuluttua. No, jäin siihen tiskille odottamaan.
Kaveri saapuu vihdoin. Ensin ei meinaa löytää matkalaukkua. Löytyy kuitenkin. Entä viisumi? Tässä on tämä tulostettu A4.
"Anteeksi mitä? Tämäkö on viisumi? Mitä tässä lukee? Se on arabiaksi, en osaa lukea sitä."
Se on työviisumi ja tämän kanssa menen maahantulovirkailijalle Dohassa.
"Mutta tässä pitäisi lukea työviisumi, miisä se lukee?" En tiedä, missä. Se on arabiaksi.
Virkailija soittaa jonnekin ja selvittää asiaa joitain minuutteja ja lopulta toteaa, että mene lähtöportille, saat lentolipun sieltä.
Menen portille. Aikaa ja tilaa säästääkseni totean, että sama keskustelu käytiin tämän toisen virkailijan kanssa. Lopulta saan kuitenkin lentolipun. Odotan, kunnes pääsen koneeseen. Istahdan. Laitan vyön kiinni. Boarding completed.
"Anteeksi, Mr Nieminen? Minun pitää nähdä teidän viisuminne."
Kolmas kerta sama laulu. Epätoivoa. Mutta loppujen lopuksi olen matkalla. Ja siitä päätellen, että kirjoitan tätä, pääsin myös perille. Ja nyt ollaan täällä.
