Joulu kun on tunnetusti antamisen aikaa, niin sillä ajatuksella pientä pohdintaa. Jotta voi antaa, on oltava joku, joka ottaa. Kyllä, luin tämän jostain fb-päivityksestä.
Noin ylipäätään ihmiset täällä eivät paljoa poikkea käyttäytymiseltään suomalaisista. Ruuhkabussissa on aina yhtä riehakas tunnelma kuin kuusvitosessa Rautatientorilla. Kaupassa jonotetaan asiallisen hiljaa, kunnes se satunnainen mummo kiilaa pullapussin kanssa jonon kärkeen. Silloinkin kyllä vain tuhahdellaan eikä varsinaisesti tehdä mitään. Säästä valitetaan samalla lailla - oli kylmä tai kuuma. Tai just sopiva. Kohta kuitenkin sataa.
Tästä näennäisestä samanlaisuudesta huolimatta yksi tekijä on alkanut vähän harmittamaan. Yksittäistapauksen kyllä ymmärtäisi, mutta että ihan useampi tapaus on osunut lähipiiriin. Kovin olisi kiva tutustua paikallisiin ja päästä piireihin ja nähdä muitakin kuin näitä samoja ulkkareita koko ajan. Ei siinä, ihan kivoja nekin on, mutta meitä on vain se reilu tusina. Niin että kavereita voisi olla enemmän. Mutta mitäs sitten käykään?
Alkulämmittelyjen jälkeen tulee se pyyntö. Anna rahaa. Tarvin vuokraan viiskyt tonnia. No en anna.
Tavallaanhan sen ymmärtää, tuloerot on huimat. Ja pienistä summista on kuitenkin kyse. Mutta ne periaatteet. Ja kyllähän täällä ulkkareilta nyhdetään se, mitä irti saadaan; pimeät taksit veloittaa enemmän, diskoteekin sisäänpääsystä maksetaan tuplamaksu.. Niin, first world problems todellakin.
Tuossa taannoin tapasin kännykkäostoksilla sellaisen nuoren jampan, töissä pankissa ja vapaa-ajalla tuomaroi jalkapallomatseja, opiskelee taloustieteitä. Haluaisi lähteä ulkomaille. Paperilla ihan ok tyyppi, mutta en sitten laittanut viestiä, kun mielessä väijyy pelko siitä, että rahaa se kuitenkin pyytää.
Jännä juttu sinänsä, en ole vielä törmännyt naiseen, joka olisi rahaa pyytänyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti