Ruokablogi

Pitää syödä, että jaksaa. Päivittäisen kaloriannoksen saaminen ei ole ollut täällä ongelma koskaan. Ruokaa saa ja sitä riittää. Tosin harvassa on ne kerrat, joista viitsisi laulun kirjoittaa. Ellei sitten pilkkalaulua.

Kouluruoka on asia erikseen. Täällä voi varauksetta sanoa, että kouluruoka on pahaa. Rasvaista ja no, rasvaista. Makua on, mutta se ei ole hyvää makua. Kaupoista saa tuoretta ruokaa, kuten lihaa ja sen sellaista. Vihannesvalikoima on rajoitettu. Ravintoloista saa kohtuullista ruokaa useimmiten, paitsi silloin, kun ankka on läpipaistettu tai graavilohi on jäässä. Avaintekijä onkin tietää, minne mennä ja missä syödä.

Tällä viikolla sattui kaksi napakymppiä. Toinen lihan suhteen ja toinen jälkiruoan suhteen. Kummassakaan tosin molemmat eivät mätsänneet. Mutta hyviä kyseiseen tarkoitukseen olivat.

Aloitetaan pääruoasta. Suurena lihan ja erityisesti grillatun lihan ystävänä olin lähes ekstaattisessa tilassa laitakaupungilta löytyneen saslik-paikan pöydässä. Lammassaslik suorastaan ja kirjaimellisesti suli suuhun. Seuralaisen porsassaslik ei ollut kehno sekään, tulin siinä sitten syöneeksi sellaiset 600 grammaa pelkkää lihaa. No tietty, ranet siihen päälle ja pala vastapaistettua leipää.

"Ei oo lehmää, eikä ole lammasta..." Ei kyllä tämä lammasta on.

Oho, mistäs toi olut tuohon ilmestyi?! No juodaan pois kuleksimasta.

Tämä kyseinen saslik-ravintola toimii kolmessa kerroksessa, joista katutasossa oleva sali näyttää lähinnä työmaaruokalalta. Yläkerrassa onkin sitten tasokkaampi ja siistimpi ruokasali, jossa on ilo ruokailla. Ylimmässä kerroksessa oli perjantai-iltana tarjolla napatanssiesitys - täällä onkin joka viikonloppuilta jotain ohjelmaa melkein jokaisessa ravintolassa; live-bändi tai sitten jotain muuta performanssia. Että jos haluaa kuulla elävää musiikkia, niin tänne vaan viikonloppulomalle!

Loogisesti pääruokaa seuraa jälkiruoka. Tuossa saslikpaikassa nyt ei kannata sitä syödä. Omenastruudeli oli lopussa ja kolmen suklaan kakku oli.. Noh, pakastettu tusinatorttu.
Kuitenkin täältä löytyy aivan loistava jälkiruokamesta, etenkin jos tykkää lätyistä eli letuista elikkä räiskäleistä tahikka krepseistä.

Kahvilan nimi vapaasti käännettynä on Pieni Suklaapuoti. Kuinka hauskaa. Listalat löytyy monenmoiset kaakaot ja tortut, mutta parasta antia on bliniosasto. On suolaisia blinejä, on blinejä hapatetusta maidosta, on blinejä suklaalla, on blinejä hillolla. Kovaan koti-ikävään toimii blintsikit mantsikkahillolla (tähän kohtaan insertti Pikku Kakkosen Pelle Hermannista kertomassa äitiliinin letuista mantsikkahillolla).

Se tunne, kun ihokarvat nousee pystyyn hyvän maun seurauksena.

Joo, nyt sitten mennäänkin taas salille. Isosti.

Feministin vapaapäivä

Eipä tiennyt pikkukaupungin poika aikoinaan, minne joutuu myöhemmällä iällään. Yksi "no tietysti" -kokemus syntyi perjantaina koulun Kansainvälisen Naisten Päivän konsertissa. Suomessa sitä en koskaan nähnyt juurikaan juhlittavan - ellei niitä satunnaisia näsäviisaita heittoja kahvipöydässä lasketa; Kaadapas poika kahvia, nyt on naistenpäivä - miestenpäivä kun on joka päivä. Perinteinen suomalainen tapa juhlia..?

Väittäisin olevani arvoiltani tasa-arvoinen enkä tee jakoa naisten ja miesten töistä. Eräässä parisuhteessani tiskausvuorot jaettiin tasan, siitä tehtiin ihan excel-taulukkokin. Sääntönä oli, ettei toinen osapuoli saanut olla kolmea vuoroa jäljessä. Jos tiski oli pieni, niin vedettiin vinoviiva. Jos tiski oli keskiverto, piirrettiin ruksi ja tavanomaista suurempi tiski oli sitten ruksin ja viivan arvoinen.  Sanomattakin lienee selvää, että suhde päättyi ennenkuin printteristä muste.

No mutta, aiheeseen. Koulun juhlat noudattavat aina suurinpiirtein samaa kaavaa: Tervehdyspuheenvuoro, näytelmä, tanssia ja laulua. Satunnaisesti jotain kuulee englanniksi, mutta pääosin esittävää taidetta käsitellään kazakiksi tai venäjäksi. Yleisön reaktioista päätellen esitykset ovat humoristisia.

Niin, se Naistenpäivä. Sinänsä ei ollut yllätys, että täällä sukupuolten välinen roolijako on vahvempi kuin Suomessa. Ensi kertaa siihen törmäsin syksyllä, kun muutama opiskelijatyttönen valitteli yliopistokoulutuksen pituutta - rassukat kun valmistuisivat vasta 25-26 -vuotiaina. Sitä pitäisi olla naimisisa jo sitä ennen, muutoin on vanhapiika. Pojilla nyt ei ole niin kiirettä, tietenkään

Perjantaiaamuna koulun ala-aulassa oli oppilaita vastassa. Jokainen sisäänastuva nainen sai aplodit ja onnentoivotukset. Sama kyllä tapahtui Opettajienpäivänäkin.

Koulun Naistenpäivän juhlassa teemaa käsiteltiin melko vakiintuneilla rooleilla; nainen on äiti tai vaimo, nainen on rakkauden ja ihastelun kohde. Tottahan tuokin on, mutta onko siinä koko kuva?

Työsähköpostiin tulvi kaikenlaisia onnentoivotuksia juhlapäivän johdosta. Yksi esimerkki tässä alla, jonka lähetti nainen:

The willingness to listen,


the patience to understand,


the strength to support,


the heart to care


and just to be there


that is the beauty of a lady!

Kauniita ajatuksia, mutta jokin tuossa särähtää korvaan (silmään?). Jos minulla olisi elämänohje, tuo yllä oleva voisi olla sellainen (I'm a lady?!). Tosin en oikein usko tuollaisiin elämänohjehömpötyksiin.


No, maassa maan tavalla. Pitääpä muistaa sunnuntaina ostaa ruusuja naisille ja onnitella Naistenpäivästä. Ja maanantaina sitten takaisin sinne keittiöön!