Päättämisen sietämätön vaikeus

Lomakausi alkoi perjantaina. Ulkkariopettajilla on mahdollisuus ottaa palkallista ja palkatonta lomaa kolme viikkoa ja käytännössä kaikki niin tekivätkin - yksi ainoa jäi vielä töihin. Sinänsä hyvä veto, kun ei ole oppilaitakaan häiritsemässä päiväunia työpaikalla. Tiedä sitten, mitä siellä voisi muuta tehdäkään kuin nukkua. Itse toki olen lomalla vaikka kaupungissa vielä olenkin. Ajattelin jäädä koulun "uudenvuoden"juhlaan, jotka pidetään jouluaattona. Ovat kuulemma aina kovin riehakkaat..

Robotti-pukki soittaa fonia ostoskeskuksessa.

Sinänsä hauskaa oli seurata kollegojen häipymistä horisontin taakse viime perjantain-lauantain aikana; kätevä tuo What'sAppi. Yksi lensi Kiinan kautta Uuteen-Seelantiin, yksi pariskunta Bangkokiin, toinen pariskunta aloitti Etelä-Euroopan kierroksen Istanbulista, jonne eräs toinenkin kollega suuntasi. Yksi jamppa majailee Floridassa koko kolme viikkoa. Pari mimmiä lensi Itävallan kautta Pohjois-Amerikkaan. Loput ties minne.

Eroahdistusta hoidattamassa.

Omat suunnitelmat ovat vielä vähän auki. Tyypilliseen tapaan. Ei vaan pysty suunnittelemaan. Tuossa kun katseli, minne muut ovat suunnanneet, alkaa ykkösvalinta Helsinki vaikuttaa vähän.. No, pliisulta. Mutta pakko siellä olisi käydä. Ja kivaahan siellä olisi. Kai. Pimeää ja kylmää. Lippuja en ole vielä ostanut.

Niinpä tässä alkaa mieli harhailla ja hakukoneet käydä kuumina, kun suunnittelen erilaisia mielenkiintoisia ja ei-niin-stressittömiä matkasuunnitelmia. Mitäs jos ensin lentäisi Bangkokiin ja sieltä uudeksivuodeksi Helsinkiin ja taas takaisin Bangkokiin muutamaksi päiväksi..

Jutun juju on siinä, että työnantaja kustantaa meno-paluulennot kaksi kertaa vuodessa ja nyt voisi käyttää toisen niistä. Välipysähdyksiä vain ei sallita - vain 48 tunnin layover on mahdollinen. Eli hintaoptimointi on haastavaa.

Ei tässä muuten mitään hätää olisi, mutta torstaina olisi kiva jo lähteä.

Ystävyyttä yli rahojen

Joulu kun on tunnetusti antamisen aikaa, niin sillä ajatuksella pientä pohdintaa. Jotta voi antaa, on oltava joku, joka ottaa. Kyllä, luin tämän jostain fb-päivityksestä.

Noin ylipäätään ihmiset täällä eivät paljoa poikkea käyttäytymiseltään suomalaisista. Ruuhkabussissa on aina yhtä riehakas tunnelma kuin kuusvitosessa Rautatientorilla. Kaupassa jonotetaan asiallisen hiljaa, kunnes se satunnainen mummo kiilaa pullapussin kanssa jonon kärkeen. Silloinkin kyllä vain tuhahdellaan eikä varsinaisesti tehdä mitään. Säästä valitetaan samalla lailla - oli kylmä tai kuuma. Tai just sopiva. Kohta kuitenkin sataa.

Tästä näennäisestä samanlaisuudesta huolimatta yksi tekijä on alkanut vähän harmittamaan. Yksittäistapauksen kyllä ymmärtäisi, mutta että ihan useampi tapaus on osunut lähipiiriin. Kovin olisi kiva tutustua paikallisiin ja päästä piireihin ja nähdä muitakin kuin näitä samoja ulkkareita koko ajan. Ei siinä, ihan kivoja nekin on, mutta meitä on vain se reilu tusina. Niin että kavereita voisi olla enemmän. Mutta mitäs sitten käykään?

Alkulämmittelyjen jälkeen tulee se pyyntö. Anna rahaa. Tarvin vuokraan viiskyt tonnia. No en anna.

Tavallaanhan sen ymmärtää, tuloerot on huimat. Ja pienistä summista on kuitenkin kyse. Mutta ne periaatteet. Ja kyllähän täällä ulkkareilta nyhdetään se, mitä irti saadaan; pimeät taksit veloittaa enemmän, diskoteekin sisäänpääsystä maksetaan tuplamaksu.. Niin, first world problems todellakin.

Tuossa taannoin tapasin kännykkäostoksilla sellaisen nuoren jampan, töissä pankissa ja vapaa-ajalla tuomaroi jalkapallomatseja, opiskelee taloustieteitä. Haluaisi lähteä ulkomaille. Paperilla ihan ok tyyppi, mutta en sitten laittanut viestiä, kun mielessä väijyy pelko siitä, että rahaa se kuitenkin pyytää.

Jännä juttu sinänsä, en ole vielä törmännyt naiseen, joka olisi rahaa pyytänyt...

Epäluottamuslause

Alkaa olla lukukausi lopuillaan, jakson päättökokeet pidetty ja koeaikakin selvitetty. On siis aika avata sanainen arkku tästä koulusta. On välitilinpäätöksen hetki.

Teetin oppilailla palautekyselyn tästä syksystä ja kyselin heidän tuntemuksiaan omasta ja opettajien onnistumisista. Pääosin palaute oli hyvää, muutama kommentti ("joskus tylsä opettaja") liittyi yhteen ongelmaan täällä; kakkosperiodin opetukseen oli varattu viisi viikkoa eli yhteensä 30 oppituntia neljään kokonaisuuteen (alkaanit, energetiikka, kinetiikka ja reaktiotasapaino). Yksi tai kaksi labratyötä ehdittiin sentään tehdä. Vauhti oli kova ja heikoimmat oppilaat kärsivät siitä selvästi. Jatkossa pitääkin miettiä metodeja enemmän, mistä tulikin myös palautetta ("voisi olla vaihtelevampaa opetusta"). En tiedä sitten, miten suomalaisissa lukioissa on aikaa ja millaiset sisällöt tungetaan samaan periodiin. Opetussuunnitelma on aikamoinen sillisalaatti AS- ja A2-leveleistä.

Suurin silmiäavaava kokemus oli ykkösperiodin lopussa pidetyt päättökokeet. Lunttaaminen on täällä "maan tapa". Koejärjestelyt eivät ole aivan kohdillaan; oppilaat paripulpeteissa pienissä luokissa, puhuminen sallitaan ja vessassa käydään kontrolloimatta. Ekan periodin kokeessa kännykät saivat olla pöydillä. Paperilappuja ilmestyi myös kuin tyhjästä ilmasta. Miten reagoivat opettajat?

Eipä siinä mitään, tämä olikin vain jäävuoren huipulta irronnut lumihiutale. Kokeiden tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että oppilailla oli etukäteen käytössään useamman aineen koepaperit vastauksineen. Oli ilmeistä, että joku, jolla oli pääsy näihin tietoihin, oli ne vuotanut. Täällä periodin päättökokeet tulevat muualta, omia kokeita ei käytetä.

Toisen periodin lähestyessä loppuaan opettajille pidettiin tilaisuus, jossa esiteltiin hyviä koekäytäntöjä (videoituja lavastettuja tilanteita) ja kokeiden valvonta onnistuikin paremmin - ainakin niiltä osin, jotka itse näin: kännykät kerättiin opettajan pöydälle, pöydillä ei ollut mitään ylimääräistä. Toisten papereiden vilkuilua ei voinut kokonaan estää, parhaani siinäkin yritin.

Tosin tälläkin kertaa selvisi, että eräällä oppilaalla oli jo etukäteen hallussaan ainakin kemian kokeen koepaperi vastauksineen. Tätä ennakoiden olin tehnyt uuden koepaperin uusine kysymyksineen. Koko tämä kyseinen ryhmä, jossa ko. oppilas on, menestyi huomattavan heikosti kokeessa. Luottivat siis vanhaan versioon kokeesta.

Vähän oli jännät paikat siinäkin, kun tein uuden kokeen. En halunnut luovuttaa sitä liian aikaisin kenellekään tulostettavaksi, koska vuotajaa ei tiedetä. Varmuuden vuoksi laitoin koepaperin mukana väärät vastaukset. Ainoa, jolle kerroin tästä oli kollega ulkkariope.

Hoia, hoia pois paranoia / Mieltäs vaivaa, luottoa kaivaa / Kelle kellot mahtaa soia, kamalaa on paranoia.

Kyllä näyttää olevan aivan kansanhuvia tämä lunttaus ja kaverilta katsominen. Jos ei olisi niin vakava asia, naurattaisihan tämä kissa ja hiiri -leikki. No, kyllähän se naurattaakin. Aika vekkuleita.

Siperian tähtönen

Eräänä kauniina  torstaina saapui tv-kuvausryhmä työpaikalle. Asia oli ennakkoon sovittu eikä siinä mitään, asiallista porukkaa.

Ajankohdaksi oli kuitenkin sovittu aamutunti, jolloin olisi ollut oppilaitakin valmiina paikalla. Kello 10.15:n vanhennuttua pari tuntia oli ilmeistä, ettei kuvausta tehtäisi ainakaan sillä tunnilla. Yrittivät kyllä mennä kollegan tunnille, mutta tv-hampuusit heitettiin tylysti ulos

Pahaa aavistamaton elokuvan sankari yhytettiin käytävältä tuntien jälkeen ja alettiin kuvaushommiin. Luokkahuonetta nyt ei tietenkään heti kättelyssä löytynyt - eikä oppilaitakaan, koska tunnit pidetty. No, onneksi löytyi sentään yksi ryhmä vielä opiskelun parissa, joten päivää vaan, me tullaan kuvaamaan leffaa tänne.

Hienotunteisesti varsianainen opettaja heivattiin ulos ja sankari astui estradille -"opettamaan" ysiluokkalaisia englanniksi. Täällä ysiluokat opiskelee vielä kotikielellään.  Onneksi oppilaat yllättävän hyvin jo osaavat englantia. Saivat sitten nököhampaat toimia tulkkina tuottajan ja sankarin välillä. Niin, ei ne tv-ihmisetkään juuri puhuneet englantia.

Mitäpä siinä, jaksollisen järjestelmän ensimmäistä ryhmää demonstroitiin metallihiloilla ja orbitaaleilla. Suomalainen kemianopettaja kun nyt pystyy mihin vain. PISA-ihme.

Elikkä laittakaa nyt ihmeessä digiboksi tallentamaan Kazakstanin kansallisen televisioyhtiön uutisia. Lähetysajankohta ei ole tiedossa, mutta kannattaa niitä uutisia muutenkin nauhoitella. Varmasti on parempia uutisia kuin siellä. 

Pankkiasiaa

Aiemmin syksyllä oli jotain asiaa pankista ja siitä, miten raha-asiat eivät sujuneet ihan putkeen. Eipä huolta, palkkaa on maksettu ja rahaa on tilillä.

Kaiketi. Alunperin pankkiasiat hoidettiin HSBC:n kautta. Nyt paikallinen pankki on ostanut kokonaisuudessaan kazakki-HSBC:n ja luonut uuden pankin. Viime viikosta lähtien transaktiota on hoidettu pieteetillä ja viikonloppuna oli katkoksia maksuliikenteessä sekä pankkikortin käytettävyydessä. Pankin nimen vaihtuminen tarkoittaa myös sitä, että pankkikortti ja nettipankkitunnukset menevät vaihtoon. Johan ne olivatkin kuukauden vanhoja.

Ihanaa! Nyt minäkin voin ostaa ananaksen luotolla!

Pitänee kotiuttaa rahoja heti Suomeen, kun pystyy. Vaikka ei ne uutiset sieltäkään ole kovin rohkaisevia. Ruotsiinkaan ei voi enää muuttaa, kun ovat kovin turbulentissa tilassa siellä. Tanska rankattiin vähiten korruptoituneeksi maaksi, kuulin juuri Euronewsiltä. Ehkä sinne sitten.

Kynnen kykenyä

Katselin tässä varpaitani. Siinä salinjälkeisessä suihkussa, kun katse harhailee laattasaumoissa ja suihkusandaaleissa. On se hassua, miten toinen isovarvas tietää, että toinen kasvattaa uutta kynttä.

Saanen selventää: viime toukokuussa pelattiin Aleksis Kiven peruskoulun opettajat vastaan oppilaat jalkapallo-ottelu. Siinä pelin tiimellyksessä potkaisin palloa niin sanotulla kärnärillä eli kärkkärillä elikkä varvas edellä. Pitkään se kynsi siinä roikkui mukana, mutta irtosi sitten heinäkuun helteillä - melko tarkalleen Tallinnan ja Helsingin puolivälissä.

 Kuva-arvoitus: Miten tämä kuva EI liity tapaukseen?

Siitä se uuden kynnen kasvattaminen sitten alkoi. Hidasta on ollut. Mutta omituisinta on se, että toisen jalan isovarvas kasvattaa kynttä ihan eri tavalla kuin ennen. Se näyttääkin erilaiselta. Hirmuinen luonnonoikku. Mitä jos se onkin nyt vain toinen varvas, joka kasvattaa kynttä molempien puolesta? Missä on tasa-arvo? Joudunko nyt piilottelemaan varvastani yleisissä suihkutiloissa? Kelpaanko enää yhteiskunnalle? Pääsenkö nyt enää naimisiin?

Niin, se jalkapallo-ottelu. Opettajat hävisivät. Taas.

Perjantaiavautuminen

Tätä te olette (ehkä) odottaneet! Itse ainakin odotin kovasti; tärskyt paikallisen kanssa. Tai niin luulin.

Hommahan lähti silleen liikkeelle, että pohjatyötä tehtiin jo aiemmin - onneksi näin ulkkarina on helppo rikkoa jäätä kyselemällä näitä peruskysymyksiä (Mikä on nimesi? Mitä kuuluu? Oletko sinkku? Saisinko kännynumerosi?). Alkulohko saatiin maaliin puhtaalla pelillä. Tietty kielenhallinnan taso kumpaankin suuntaan oli melko alhainen.

Lähtisitkö kanssani kahville? Osaan 1) käyttää puhelinta ja 2) vääntää naamaani. (kuvituskuva, ei liity itse asiaan)

Mutta kielimuurista huolimatta ja nykyteknologian (WhatsApp, Google Translate) avulla kommunikointi oli joskin hidasta, mutta eteenpäin vievää. Itselleni nykyteknologiaa edustaa Nokia Asha 311 epä-älypuhelin, jolla ei nyt vaan pysty kirjoittamaan venäjäksi. Siispä kääntäjän teksteistä otetut kännykkäkuvat - eli todelliset screenshotit - olivat lähes ainoa tapa viestiä vieraalla kielellä.

H-hetki lähestyy. Positiivissävytteistä ruumiinkieltä ja puhuttuakin kieltä on ilmassa. Istumme kahvilassa, jaettu pitsa ja vihreää teetä. Keskustelua vuoroin venäjäksi ja englanniksi. Elämän tarkoitus. Ne peruskysymykset. "Olet niin hauska!". Hipaisu kädellä. Hipaisu selkään ohikävellessä.

Ja se antikliimaksi: Olen toki kiinnostunut tyyppinä, mutta haluan vain oppia englantia.

Kommenttikenttään voi jättää vastaukset kysymykseen: Mitä ihmettä?