Tapahtunut tähän mennessä

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! Pitipä ihan tarkistaa, kauanko tässä on laiskoteltu ja pidetty taukoa kirjoittelusta: kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa. Ei sillä, että kirjoitettavaa ei olisi ollut.

Tulihan tuossa syksyn mittaan

1) Mentyä naimisiin kazakstanilaisittain

2) Käytyä urheilutapahtumissa

Sanottakoon nyt vaikka niin, että ensimmäisestä tuli voitto, jälkimmäisistä tappiot. Ei ollut helppoa suomalaisjoukkueilla Astanassa tänä syksynä. Mutta kannustamassa oltiin ja palkinnoksi tuli kuvissa näkyvät huivit. Ja kanssakatsojien kunnioitus - tai ihmetys (hullu suomalainen yksin huutamassa). Koripallo-ottelun jälkeen parkkipaikalla huomattiin, että auton kaukosäätimestä oli paristo loppunut. Siinä naapuri sitten ystävällisesti antoi omistaan tuoreen pariston - ilmaiseksi. Ihan vain korvaukseksi hävitystä ottelusta. Jääkiekkoareenalta poistutteassa otettiin taksi* kotiin. Kävi ilmi, että kuski oli vaimon työpaikalta eikä matkaa tarvinnut maksaa. Kunnon väkeä nämä astanalaiset, sano.

Kunnes.

Asunnossamme kävi varkaita. Avaimilla sisään ja käteinen raha mukaan.

Ihmetys. Suuttumus. Poliisi. Tekninen tutkinta. Kolme konstaapelia, yksi kyseli, toinen kirjoitti ja kolmas pölytti paikat sormenjälkijauheella.Rikollis(t)en kiinnijäämistodennäköisyys: nolla. Eniten harmittaa se, että olin varastoinut tukun pikkuseteleitä taksimatkoja varten. Täällä kellään ei tunnu olevan vaihtorahaa ja pikkusetelit ovat aina loppu - niitä kun ei saa pankkiautomaateista.

Mutta kaiken kaikkiaan tämä viimeinen kaksi ja puolikuukautinen painuu elämänvaa'assa plussan puolelle. Talvi on tullut, lunta on maassa - vaikka nyt on ollut suojakeliä muutama päivä. Kohta on joulu ja pidempi tauko töistä. Ja häämatka. 

Kylmästä lämpimään.

* taksi = kuka tahansa, millä autolla tahansa. Useimmiten pikku-Hyundai tai Lada, joskus ratti oikealla puolella, joskus kyydissä on jo muitakin matkustajia. Hinta noin 1-2 euroa.

Erään rekisteröinnin tarina

Kovin olen yrittänyt pitää tämän blogin asiallisena, mutta vähään aikaan ei olekaan ollut juuri muuta kerrottavaa, kuin että koulut alkoi, työt alkoi, lämmintä on ollut ja välillä vähän sataa.

Joten tällä kertaa pitää astua pimeälle puolelle. Käsitellä asioita, joista useimmat puhuvat vain kuiskaten. Kauhulla.

Nämä asiat ovat: byrokratia ja avioliitto. Ja tämä kirjoitus liittyy molempiin. (/insert emoticon #terrified)

Jos jätetään avioliittovitsit sikseen, niin tulevan onnellisuusriippumattoman perhetapahtuman johdosta tuli tutustuttua paikalliseen viranomaistoimintaan eli miten rekisteröidä parisuhde. Tai kyllä tässä sivuosumia tulee pankkisektorillekin.

Näin se meni:

1. Hain kesälomalla Suomessa esteettömyystodistuksen maistraatista. Se oli helppoa ja nopeaa - erityiskiitos siitä, että todistuksen saa myös venäjäksi, jolloin erillistä käännöstä ei tarvita. Toki Apostille-todistus täytyy olla mukana. Todistuksena siitä, että maistraatin virkamiehellä on oikeus allekirjoittaa antamansa todistus. No mutta kukas sen Apostille-todistajan todistaa...?

2. Täällä paikan päällä piti ottaa kopio passista ja käännättää se venäjäksi. Luonnollisesti ensimmäisessä versiossa oli sukunimi väärin kirjoitettu: Niminen. Ei, etunimi ei ollut Nimi. Vaikka toisaalta olisihan se ollut hassua, jos nimi olisikin Sami Niminen - oisko ollut monta saminnimistä häh? He he.

No, leikki sikseen. Toinen käännösversio olikin sitten jo oikein.

3. Käännöksen aitous todistettiin notaarilla. Ei onnistu ilman passia. Toisella kerralla onnisti.

Tästä eteenpäin kaikki tapahtumat samana päivänä:

4. Rekisteröintimaksu pitää maksaa pankissa, paikan päällä ei voi. Rekisteröinnin toinen osapuoli yritti maksaa pankissa, mutta maksu ei onnistu ilman rekisteriviranomaisen toimipisteen osoitetta.

5. Menemme rekisteröintitoimipisteelle. Lounastauko klo 12.30-14.00 eli juuri alkanut. Saamme ovivahdilta kuitenkin toimipisteen osoitteen, jotta voimme maksaa rekisteröintimaksun.

6. Etsimme pankin. Tässä toimipisteessä ei suoriteta maksuja. Toinen pankki, sama juttu. Kolmas pankki - kyllä, voitte maksaa täällä, mutta kassaneiti on lounaalla juuri nyt. Palaa tunnin päästä. Neljäs pankki ftw!

7. Palaamme rekisteröintitoimipisteelle. Kaksikymmentä minuuttia lounastaukoa jäljellä. Odotamme tuulikaapissa, koska toimipiste on suljettu kääntöportilla. Olemme "jonon" ensimmäisiä, mutta se nyt ei tietenkään merkitse mitään. Kello on viittä vaille ja virkailija saapuu portille, tarkistaa henkilötodistukset jonottajilta ja jakaa paperilappuja - en tiedä miksi, jonotusnumeroja ei ole. Alkaa kilpakävely yläkertaan.

8. Pääsemme virkailijan huoneeseen. Dokumentit tarkistetaan. Kaikki ok, täyttäkää hakemus.

9. Hakemus täytetään. Palaamme virkailijan huoneeseen. Minun nimeni on latinalaisin aakkosin. Hylätty. Täyttäkää hakemus kyrillisin kirjaimin.

10. Hakemus täytetään kyrillisin kirjaimin. Palaamme virkailijan huoneeseen. Hylätty. Numeroiden sijaan luvut pitää kirjoittaa kirjaimin.

11. Hakemus täytetään kyrillisin kirjaimin, luvut kirjoitetaan kirjaimin - saamme kuitenkin tehdä sen virkailijan huoneessa. Hakemus hyväksytään. Hakemus käsitellään 30 päivän sisällä ja avioliitto on tultava rekisteröimään 30 päivän kuluttua. Ei päivää aiemmin, ei päivää myöhemmin. Myöhästy päivällä ja rekisteröinti mitätöityy. Vaikka olisit jäänyt junan alle.

12. Odota neljä viikkoa ja toivo, ettet sairastu kuukauden päästä.

Tässä niitä on. Dokumentteja. Ja nimi latinalaisin kirjaimin.

Ja taas mennään!

Jo viikko kotona Astanassa ja sitä alkaa odottaa töihinpääsyä. Ei, en ole tullut hulluksi. Pitäisi vain saada valmistelut tehtyä, ennenkuin oppilaat tulevat ja aikaa ei enää ole ihmetellä.

Eikö kukaan ajattele lappsia?

Totuuden nimissä sanottakoon, että kävinhän kyllä jo koululla viime viikolla pariin, kolmeen otteeseen. Erinäisistä syistä johtuen jouduin hakemaan uutta viisumia täältä paikan päältä ja sehän olikin hauska prosessi - tai ei mulla vielä sitä ole, mutta luvattu on.

Nyt oikeesti. Kuka näitä oikein tänne tuo? Tämä löytyi koulun kirjastosta. Vai onko tämä kannanotto arktisen öljynporauksen ja suomalaisten jäänmurtajien yhteistyöstä?

Niin, se viisuminhaku. Asia hoidetaan koulun puolesta, mutta sitä ennen piti käydä terveystarkastuksessa. Ennakkotiedon perusteella viisumia pitää hakea 10 päivää ennen vanhan umpeutumista - tullessani Astanaan aikaa oli 13 päivää, joten terveystarkastukseen rip rap. Onneksi koulu tarjoaa sairausvakuutuksen ja hoidon yksityisellä klinikalla, joten hoitoonpääsy on suhteellisen nopeaa. Pääsinkin tarkastukseen seuraavana aamuna. Toki edellisenä päivänä piti lähettää koulun leimalla ja allekirjoituksella varustettu paperi, että tarvitsen tällaisen tarkastuksen. Ilman paperia ei tarkasteta. Onneksi sähköpostilla sai lähettää. Tosin koululla olevissa all-in-one -printtereissä ei ole mustetta, jolloin niillä ei voi skannatakaan. Kätevää. Otin sitten kännykällä kuvan dokumentista ja lähetin sen. Kelpasi onneksi.

Terveystarkastus käsitti verikokeen ja kokonaisvaltaisen ruumiintarkastuksen. Ei siitä verikokeesta enempää, sanotaan nyt vaikka, että kävin seuraavana aamuna uudestaan pyörtymättä.

Niin, terveystarkastus alkoi siis klinikalta 1 heti aamutuimaan. Ensin yleislääkäri kyseli vointia, mittasi verenpaineet ja kyseli allergiat. Seuraavana oli vuorossa sydänkäyrä. Sitten tehtiin (otettiin?) (yritettiin tehdä/ottaa?) verikoe, tutkittiin reflekit perinteisellä Vasara polveen -metodilla ja passitettiin keuhkoröntgeniin kaupungin poliklinikalle. Jono kaksi tuntia, sisältäen puolen tunnin lounastauon (henkilökunnalla). Sen jälkeen menin klinikalle numero 2 (samaa firmaa), jossa tutkittiin näkö, nenä (molemmat sieraimet), korvat ja kurkku. Sen enempää lääkäreitä ei ollutkaan paikalla, joten pyydettiin tulemaan huomenna uudestaan.

Tässä vaiheessa aikaa oli siis 12 päivää, verikokeen uusinnan kanssa 11 päivää.

Päätin kuitenkin mennä vielä alkuperäiselle, klinikka numero 1:lle ja kysyä, mitä vielä tarvitsee viisumia varten. No, siellä sanoivat, että aamulla uudestaan verikokeeseen, mutta tänään olisi vielä yksi lääkäri tavattavissa. Okei, odotellaan. Sitten tarkastettiin nenä (molemmat sieraimet), korvat ja kurkku. Kyllä, uudestaan. Kas kun tässä prosessi kulkee mukana sellainen nivaska papereita, joihin lyödään leimoja. Jokainen lääkäri leimaa omalta osaltaan ja ilmeisesti ensimmäinen korvalääkäri jätti leiman lyömättä. No, onneksi saatiin sekin leima sitten. Aikaa oli kulunut koko prosessiin tässä vaiheessa 7,5 tuntia.

Vastaanoton tytöt sanoivat, että tulokset saa sitten seuraavan päivän iltana. Joten terveystodistuksen saisin vietyä koululle, kun aikaa on 10 päivää.

Eipä mitään. Seuraavana aamuna uudestaan verikokeeseen. Sitten työpaikalle haahuilemaan ja odottelemaan. Siinä, kun juuri olin päässyt mukavaan asentoon työtuolissa, niin klinikalta soitettiin, että tulokset ovat valmiina, todistuksen voi hakea. Parissa tunnissa olivat saaneet analysoitua. Aikamoista.

Ja takaisin klinikalle. Alkavat jo moikkailla kuin vanhaa tuttua. Todistus kouraan ja taas koululle. Luovutin dokumentit eteenpäin ja aikaa oli siis vielä 10 päivää ja yksi iltapäivä. Ei mennyt edes tiukille.

Joka tapauksessa tässä ollaan oltu ilman passia muutama päivä. Vähän on alaston olo. Ja kun vielä eilen aamulla joku kävi oven takana koputtelemassa. Ovisilmästä näkyi jonkinsortin poliisi. No, mitä teit silloin 1990-luvulla, kun televisioluvantarkastaja tuli kylään? Aivan. Olit hipihiljaa ja toivoit, ettei kukaan soita sulle juuri nyt.

Rauhoittava maisemakuva pääkaupungista. Vasemmalta oikealle näkyy kotitalo, silta, konserttitalo, ministeriöt ja presdentin palatsi. Vasemmassa yläkulmassa pala sormea.

Ajatusten Tonava

Kesän ja loman kunniaksi hajanaisia ajatuksia sisältävä teksti. Kimmokkeena on toiminut ehkä eniten nimeltämainitsematon kansanedustaja ja hänen some-avautumisensa.

Tässä kun nyt on jo nelisen viikkoa ollut Suomessa ja suuri osa ystävistä jo tietääkin, että saavuin Suomeen kazakstanilaisen kihlattuni kanssa, voinen vapaasti kertoa vähän, millaisia tunnelmia tämä reissu on herättänyt.

Koko matkan ideointi alkoi kai siitä, että päätimme lyödä hynttyyt yhteen ja käydä kesällä Suomessa tapaamassa perhettä ja ystäviä. Suurin huolenaihe oli viisumin saaminen. Tarvittavia dokumentteja oli useita työtodistuksesta ja lomatodistuksesta alkaen. Onneksi saimme sentään järjestettyä kutsukirjeen Suomesta, jolloin säästyimme melkoiselta ruljanssilta selvittää päivittäinen ohjelmamme etukäteen - hotellivarauksineen. Hakemus piti jättää henkilökohtaisesti Norjan suurlähetystöön Astanassa (!) ja samalla hakijaa haastateltiin noin 10-15 minuuttia matkan tarkoituksesta ja suunnitelmista. Lopulta viisumi myönnettiin ja matkalippujen varaaminen sai alkaa.

No, tekninen puoli nyt ei liene kovin mielenkiintoista, joten mennään samantien tunnelmapuolelle.

Pitkin kevättä ja etenkin eduskuntavaalien jälkeen olen seurannut poliittista keskustelua lähinnä sosiaalisen median ja verkkolehtien avulla. Lähtökohtaisesti huono asetelma, mutta minkäs teet. KazakhstanTV ei välitä uutisia Suomesta. Samoihin aikoihin luin juttuja rasistisista tapauksista muun muassa ratikoissa ja muualla ja miten jotkut olivat siihen puuttuneet ja kehoittaneet huutelijoita hiljenemään. Jotain toivoa kai vielä on.

No, tämä kaikki sai minutkin ajattelemaan asiaa hieman uudella tavalla. Olin tulossa Suomeen vierasmaalaisen kanssa, joka ei näytä lähellekään Eloveena-tytöltä.

Vapaa kansa lahjoitti jopa viljasäkkejä ensimmäiseen keräykseen yliopiston perustamiseksi. Lienee ollut myös kauraa mukana.

Ennen matkaa näin jo sieluni silmin, miten me tulisimme kohtaamaan rasistista huutelua ja uhkaavaa käytöstä. Henkisesti varauduin näihin tilanteisiin ja mietin, miten reagoisin - verbaalisti tai fyysisesti.

Onneksi ei tarvinnut reagoida. Mitään ongelmia ei ollut.

Okei, kyllähän osa suomalaisista naisista katsoi vähän syrjäsilmällä - "taas on tuotu tuliaisia Thaimaasta.."

Totta sinänsä, kävin tapaamassa nykyistä kihlattuani Thaimaassa joululomalla. Sen jälkeen aloitimme suhteen. Että sinänsä on Thaimaan-tuliainen.

Mutta pointtina tässä oli se, että ennen Suomenmatkaa henkisesti varauduin ongelmiin pelkästään kihlattuni ulkonäön takia. Eipä ole ennen ollut sellaisia fiiliksiä. Tämän voi lukea myös pohdintana siitä, miten ohentunut ja valikoitunut uutisvirta ulkomailla muokkaa käsitystä vallitsevista olosuhteista kotimaassa.

 Elänkö omasssa maailamassani? Elänkö omassa todellisuudessani?

Ja suvi suloinen

Niin se lomakausi alkaa täälläkin. Vaikka mitään rappeutuneen hyvinvointivaltion opettajalomia ei olekaan, on kuitenkin 56 palkallista lomapäivää vuodessa. Lauantait ja sunnuntait lasketaan näihin päiviin mukaan - tietysti. Mutta on tuokin paikallisella mittapuulla aika pitkä pätkä, sattumoisin sain tietooni niin sanotun perusvirkamiehen loman: 30 päivää vuodessa palkallisena.

Viimeinen työviikko meni jo melkoisen mukavasti lomalle lasketellessa lyhennetyn päivän muodossa. Saatiin vieläpä puhuttua päivittäinen tunnin kuntoilutauko ohjelmaan. Itse pääsin kyllä vielä tositoimiinkin, kun koulun hallintayhtiön henkilöstöhallinnon rouvat halusivat englanninopetusta. Tokihan suomalainen kemianopettaja senkin haltsaa! Seitsemän oppituntia erinäisillä aiheilla. Jees, veri guud. Kiip ap tö gud uörk.

Lauantaina lähdettiin piknikille. Tai siis pääsin keittiönoven kautta mukaan firmapiknikille. Aamulähtö kahdeksalta veturitehtaan pihalta, lyhyehkö ajomatka kaupungin ulkopuolelle ja avot! Keskellä ruohoaroa, joen rannalla, maatilan naapurissa, kinttupolkujen risteyksessä oli sopiva paikka laittaa huovat maahan ja grilli tulille. Ihan kuin juhannus.

Letkassa mennään. Kuvassa melko hyväkuntoinen tie.

Perillä ollaan.

Grilli kuumaksi. Saslikit tulille. Sipulivettä mausteeksi. Lihat palaa. Otetaan lihat pois. Annetaan grillin jäähtyä. Jatketaan kohdasta kaksi.

Ai että. Viisi litraa votkaa. Aijettä. *naps* *naps*

 Herkkua on siinä monenlaista: grillattua lihaa, leipää, salaattia, makkaraa, plohvia (riisiä ja lihaa), arbuuseja (vesimeloneja siis) ja mitä sitä nyt oli.

Niin on mökkivaatteet päällä. Se on sitten tuuli, mikä pullottaa paitaa! Kuuma oli (+30) ja kirkastakin. Siis auringonpaistetta.

Viikon päästä pitäisi sitten olla Suomessa vähän vilvoittelemassa - viikko kotopuolessa, pari viikkoa Helsingin seudulla ja sitten merelle viikoksi. Luulisi sitten taas helteiden kelpaavan..

Viikon kootut

Hei vaan kaikille. Ajattelin tässä järjestää kakkukahvit blogin seitsemännentuhannen lukukerran kunniaksi, mutta teidän kaikkien lennättäminen tänne olisi tullut liian kalliiksi - ympäristölle. Samoin hetken historiallisuutta varjostaa tilastotieto siitä, että viime aikoina blogia on luettu naapurimaassa, jossa ei tietääkseni ole tuttuja.. (Kalkkunanakki kutsuu Loota, kuuluuko?)

The World Map.

Samaan hengenvetoon voinkin levittää huhua, jonka kuulin eilen töissä. Paikallinen kollega, joka yleensä vitsailee ja vedättää, kertoi hyvin vakavalla ilmeellä, mitä uutisissa oli kerrottu. Uutinen kertoi erään radikalistijärjestön heräämisestä täällä. Se järjestö, jonka nimi muistuttaa muinaista egyptiläistä jumalaa. Nyt kaikki ristisanaentusiasistit huomio! Kollegan mukaan ulkkareiden pitäisi olla varuillaan etenkin yöllä liikkuessaan.

Ja kuinka ollakaan viime yönä joku kävi oven takana rapistelemassa niin, että heräsin siihen ääneen. Eipä mitään, ovi on suhteellisen kestävänoloinen teräsovi, jossa on kolme lukkoa. Ei siitä ihan heti tulla läpi. Mutta mielikuvitus kyllä lähti liikkeelle! Siinä tuli jo mietittyä parasta tapaa reagoida kidnappajiin - joko aggressiivinen hyökkäys tai passiivinen hiljaisuus. Ja sitten tuli mieleen, millaisen kirjan tästä voisi kirjoittaa. Tai elokuvan. Että rahantekohan sitä sitten aina lopuksi on mielessä. Tallennan hätänumeron puhelimeen kuitenkin.

No mutta, välikevennys: naapurissa oleva lastentarha aloittaa aamunsa nykyään (kesällä) pirtsakalla musiikilla. Ulkokaiuttimista.

Näin lukuvuoden loppuessa meidän ulkkariopettajien pitää kiertää eri instansseissa keräämässä allekirjoituksia, jotta meidät voidaan päästää lomille - eli maksaa loppupalkka. Tarkoittaa lähinnä sitä, että kirjastonhoitaja kuittaa, että kaikki lainattu on palautettu jne. Osastonjohtaja kuittaa, että kaikki opetusmateriaali on jaettu kollegoille. Sinänsä tässä ei ole mitään mielenkiintoista. Mutta hauskaa tähänkin liittyy.

Tuossa aiemmassa blogissa kirjoitin, miten olin tarkastamassa päättökokeita. Noh, paikalliset opettajat olivat vielä viime torstaihin saakka tarkistamassa ja uudelleentarkistamassa ja varmistamassa. Ja siellä oli se osastonjohtajakin, jolta piti nimmari hakea. Eipä mitään, reippaana poikana kipaisin luokkaan, jossa nämä tarkistelijat vielä olivat. Urakka oli juuri loppunut ja tyytyväisenoloiset tarkastajat istuivat teellä ja kakulla. Pyysivät sitten minuakin istumaan seuraansa ja tarjosivat pöydän antimia - on muuten suhteellisen usein kakkua ja suklaata tarjolla noin yleensäkin! Painonvartijat go home!

Niin, sitten se ryhmänjohtaja, jonka ryhmässä olin tarkastamassa kokeita, kiitteli kovasti avusta. Oli kuulemma ollut oikein mukavaa työskennellä "kauniin miehen" kanssa. Usein kuulemma kaunes ja älykkyys ei asu samassa yksilössä, mutta nyt oli käynyt onni siinä suhteessa. #häirintäilmoitus #myötähäpeä #kiitosjanäkemiin

Pitkä kuuma kesä

Hyvää lomaa vaan kaikille opettajille! Me täällä painetaan kesäkoulua - ja itse osallistuin niinkin mielenkiintoiseen projektiin kuin päättökokeiden tarkistus. Olivat ihan Cambridgesta, Englannista lähetetty.

Se tarkistus olikin jännä projekti. Mutta valitettavasti en voi kertoa siitä mitään seuraavaan kolmeen vuoteen. Allekirjoitin sellaisen salassapitosopimuksen. Mutta oottakaas vaan ne kolme vuotta, sitten kyllä kerron kaiken! Ennakkonäyte: puuduttavaa, toistuvaa ja hikistä hommaa.

"Polttaa kesäkoulu miestä, kosteaa höyryä nousee päästä..."

Toki näin kesäloman korvalla saatiin myös koulun tarvikevarastosta täydennystä. Nythän sillä onkin käyttöä, kun ei ole oppilaita tai tunteja. Kerran kuussa opettajille annetaan riisi paperia ja satunnaisesti jotain muutakin - kuten kyniä, tusseja tai post-it -lappuja. Harvoin kuitenkaan mitään hyödyllistä, kuten taulutusseja.

Nyt on värikyniä koko vuodeksi! Ihanaa olla opettaja! Prinsessa! Eiku..

Tulipa tuossa männälauantaina käytyä vähän kaupungin ulkopuolella sellaisessa ajanviettopaikassa. Paremmin en osaa paikkaa nimitellä. Ideana on, että maksua vastaan voi viettää aikaa jonkun omakotitalon pihassa ja pitää piknikkiä. Vähän niinkuin leirikeittiössä. Ja pelata lentopalloa hiekkakentällä. Ruokaa sai ostaa laitettuna tai tuoda omat ja grillata. Vähän niinkuin leirintäalueella olisi ollut - vain karavaanarit puuttuivat.

 Tervetuloa vähän niinkuin picnikille!

 Keittokatos. Ruokaa ja hyttysmyrkkyä.

Tanssilattia. Pump up the jam.

 Mihi se pallo ny lens?

 Vesiurheilumahdollisuuksia: Heitä kivi lampeen, huljuttele varpaita. Seiso suorassa ja oikaise horisontti.

Se hyvä puoli tässä kesäkoulussa on, että tulee oltua sisätiloissa päivän kuumimmat tunnit. Alkaa tuo elohopea hipoa jo kolmeakymmentä. Että terveisiä Suomeen!