Tässä kun nyt on jo nelisen viikkoa ollut Suomessa ja suuri osa ystävistä jo tietääkin, että saavuin Suomeen kazakstanilaisen kihlattuni kanssa, voinen vapaasti kertoa vähän, millaisia tunnelmia tämä reissu on herättänyt.
Koko matkan ideointi alkoi kai siitä, että päätimme lyödä hynttyyt yhteen ja käydä kesällä Suomessa tapaamassa perhettä ja ystäviä. Suurin huolenaihe oli viisumin saaminen. Tarvittavia dokumentteja oli useita työtodistuksesta ja lomatodistuksesta alkaen. Onneksi saimme sentään järjestettyä kutsukirjeen Suomesta, jolloin säästyimme melkoiselta ruljanssilta selvittää päivittäinen ohjelmamme etukäteen - hotellivarauksineen. Hakemus piti jättää henkilökohtaisesti Norjan suurlähetystöön Astanassa (!) ja samalla hakijaa haastateltiin noin 10-15 minuuttia matkan tarkoituksesta ja suunnitelmista. Lopulta viisumi myönnettiin ja matkalippujen varaaminen sai alkaa.
No, tekninen puoli nyt ei liene kovin mielenkiintoista, joten mennään samantien tunnelmapuolelle.
Pitkin kevättä ja etenkin eduskuntavaalien jälkeen olen seurannut poliittista keskustelua lähinnä sosiaalisen median ja verkkolehtien avulla. Lähtökohtaisesti huono asetelma, mutta minkäs teet. KazakhstanTV ei välitä uutisia Suomesta. Samoihin aikoihin luin juttuja rasistisista tapauksista muun muassa ratikoissa ja muualla ja miten jotkut olivat siihen puuttuneet ja kehoittaneet huutelijoita hiljenemään. Jotain toivoa kai vielä on.
No, tämä kaikki sai minutkin ajattelemaan asiaa hieman uudella tavalla. Olin tulossa Suomeen vierasmaalaisen kanssa, joka ei näytä lähellekään Eloveena-tytöltä.
Vapaa kansa lahjoitti jopa viljasäkkejä ensimmäiseen keräykseen yliopiston perustamiseksi. Lienee ollut myös kauraa mukana.
Ennen matkaa näin jo sieluni silmin, miten me tulisimme kohtaamaan rasistista huutelua ja uhkaavaa käytöstä. Henkisesti varauduin näihin tilanteisiin ja mietin, miten reagoisin - verbaalisti tai fyysisesti.
Onneksi ei tarvinnut reagoida. Mitään ongelmia ei ollut.
Okei, kyllähän osa suomalaisista naisista katsoi vähän syrjäsilmällä - "taas on tuotu tuliaisia Thaimaasta.."
Totta sinänsä, kävin tapaamassa nykyistä kihlattuani Thaimaassa joululomalla. Sen jälkeen aloitimme suhteen. Että sinänsä on Thaimaan-tuliainen.
Mutta pointtina tässä oli se, että ennen Suomenmatkaa henkisesti varauduin ongelmiin pelkästään kihlattuni ulkonäön takia. Eipä ole ennen ollut sellaisia fiiliksiä. Tämän voi lukea myös pohdintana siitä, miten ohentunut ja valikoitunut uutisvirta ulkomailla muokkaa käsitystä vallitsevista olosuhteista kotimaassa.
Elänkö omasssa maailamassani? Elänkö omassa todellisuudessani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti