Home sweet somebody's home

Tiedättekö sen fiiliksen, kun yölennolla alkaa lähestyä kenttää ja kaupungin valot hehkuu kirkkaina taivaalle ja näkee miten autojen valot kiemurtelee teitä pitkin? No ei täällä. Tai oli siinä pari valaistua tietä ja yksi auto, joka ajoi keskellä pimeyttä. Taitaa olla pääkaupunki keskellä ei mitään.

Maahantulo tapahtui yllättävän helposti ja nopeasti. En tiedä, miksi olin ajatellut, että se voisi olla jotenkin työlästä - ensimmäisen kerran New Yorkiin mennessä tuntui olevan jopa hankalampaa (vuosi WTC:n jälkeen). Ennen passintarkastusta piti täyttää pieni paperilappu, jossa kyseltiin perustiedot ja sitten passintarkastaja löi leimat siihen lappuun. Sitten oltiinkin hakemassa matkalaukkua ja hups, oltiinkin menty tullin ohi ihan huomaamatta.

(Tästä osiosta nyt ei ole kuvaa, ymmärrettävähköistä syistä)

Koska lento oli etuajassa (yllätys?), niin vastaanottokomiteaa (kaksi koulun henkilökuntaan kuuluvaa) ei heti näkynyt kentällä. Sen sijaan paljon oli taksikuskeja tarjoamassa kyytiä tai mitä tahansa apua. Kielimuuri oli melkoinen, kun englannin tai venäjänkielinenkään "ei kiitos" ei oikein mennyt perille. Mutta Tallinnaan joskus lautalla menneelle tämä nyt ei ollut kovinkaan kummoinen härdelli.

Siinä samaan aikaan oli tulossa toinenkin uusi opettaja miehensä kanssa, joita sitten odoteltiin autossa sellaisen tunnin verran (kuski tietenkin nukkui koko ajan). Mielenkiintoinen pariskunta tämä, joka saapui: kanadalainen englanninopettaja ja kolumbialainen mies, joka ensi töikseen läksi kysymään isänniltä, juoko nämä votkaa. Toinen isännistä sanoi myöhemmin automatkan aikana, että mun pitäisi sanoa sille miehelle, että se puhuu liikaa ja se voi joutua pulaan..

Tätä kun kirjoitan, makoilen jossain kerrostaloasunnossa (en tiedä, kenen) odottamassa, että pääsisin siihen varsinaiseen asuntooni, jossa pitäisi kaiketi viettää ne seuraavat 12 kk. Vastaanottokomitea ilmoitti, että kyllä se asunto on, mutta vielä ei ole vuokrasopimusta tehty. Hmm. Noh, odotellaan. Sainpa nukuttua hetken.

Näkymä väliaikaismajoituksesta

(Ja nyt kun olisi ovikello soinut, olisi tähänkin tullut dramatiikkaa, mutta ei. Odotus jatkuu.)

Tarina jatkuu: Toinen isännistä tuli käymään. Vei passin mukanaan ja minut vastapäisen talon kivijalkakioskiin hakemaan itselleni lounasta: pari nakkiviineriä ja pari lihapasteijaa sekä juomat 1035 tengeä eli nelisen euroa, jos osaan laskea (don't count on that..). Omaan kämppään pitäisi päästä kahdeksan, yhdeksän aikoihin...

(tähän väliin soitetaan iloinen meksikolaistyyppinen ralli "La Cucaracha")

No eipä päästykään. Vuokraemäntä kuulemma ei halunnut allekirjoittaa vuokrasopimusta vielä tänään, joten luonnollisestikin mut siirrettiin seuraavaan kämppään odottamaan. No, onhan tää vähän laadukkaampi - suihkussa uskalsi käydä ja tilaakin täällä on: suht tilava kaksio, erilliset wc ja kylppäri. Sängystä voi jokainen muodostaa oman mielipiteen.

Hyvää yötä, prinsessa!

Paikallinen isäntä lupasi, että se varsinainen asunto olisi huippuhyvä, uusi ja hieno. "Business class, European standard". Joko saa pidättää hengitystä?

Työpaikalla pitäisi olla torstaiaamuna, joten sitä ennen ois kiva päästä siihen lopulliseen (no pun intended) osoitteeseen, jotta bussiohjeista olisi jotain hyötyä.. Julkisilla mennään, eikö niin!