Kokemus #1: Pankkiasiat.
Ilmeisesti täälläpäin on tapana, että työnantaja määrittää sen, minkä pankin asiakas olet. Tarkoittaa siis käytännössä sitä, että palkka maksetaan vain tietyn pankin tilille, joten uuden työnantajan palvelukseen siirryttäessä käyt myös avaamassa pankkitilin. Tällä hetkellä siis hallinnoin kahta pankkitiliä, yhtä Astanassa ja yhtä Almatyssa. Jaa, sanotte, että eikös ne pankit ole maanlaajuisia ja verkkoyhteydessä toisiinsa, joten ihan sama, missä olet? Totta kyllä, mutta ei ihan kaikille.
Nelisen vuotta sitten avasin tilin pankissa A (joka puolen vuoden jälkeen ostettiin ja muutettiin pankiksi B). Tässä pankissa hommat toimi melko juohevasti, pankkisiirrot kotimaahan sujuivat nopsaan ja luotettavasti - kunhan muisti tehdä tilisiirrot virka-aikaan, verkkopankissakin. Pankkikortti piti erikseen avata internetostoksia ja ulkomaankäyttöä varten.
Nyt täällä toisessa työpaikassa, joka kuuluu toki samaan konserniin, käytetään toista pankkia, sanotaanko nyt vaikka pankki C. Tilin avaaminen onnistui hyvin, verkkopankkikin osin englanniksi. Mutta. Koska. Ulkomaalainen ei voi siirtää rahaa maan sisällä toiseen pankkiin tai toiselle henkilölle. Ainoa rahasiirto, jonka voi suorittaa on ulkomaanvaluutan siirto toiselle luottokortille (raja 50 dollaria) tai Western Union -siirto ulkomaantilille (raja 150 dollaria plus toimitusmaksu).
No, koska tämä rahansiirto on niin vaikeaa, niin päätettiin hankkia vaimolle rinnakkaiskortti. Ihan senkin vuoksi, kun vuokra maksetaan käteisellä (meillä on siis asunto Astanassakin, kts. Kokemus #3). Mitäs siinä, pankkiin anomaan rinnakkaiskorttia. Koska asumme viikot eri kaupungeissa, viikonloput ovat ainoita hetkiä, kun voimme hoitaa mitään virallisia asioita. Onneksi pankit ovat auki myös lauantaisin.
Ensimmäinen käynti ("Hahaa!" huudahtaa satunnainen lukija "eipä varmasti mene kuin Strömsössä"): Kaikki menee hyvin, pankkivirkailija näpyttelee tietokoneelle tietoja ja tarkistaa henkilötiedot. Ei mutta, täällähän on vaimon tiedot koneella - vuodelta kilpi ja miekka. Vanha osoite ja vanha sukunimi. Ai kun kiva, homma helpottui hieman, vaihdetaan vaan uudet tiedot! Ei. Pitää olla vihkitodistus, jotta tietojärjestelmään voidaan vaihtaa uusi nimi. No, luodaan uusi asiakastiedosto? Ei onnistu, koska samalla hetulla on jo asiakas.
Toinen käynti (viikko edellisestä, koska lauantait): Kaikki tarvittavat paperit mukana, henkilöllisyydet tarkistetaan ja näppäimistöä hakataan puolisen tuntia. Seuraavaksi tarvitaan vaimon henkilöllisyyden varmentaminen. Eli vaimo käy konttoripäällikön luona näyttämässä henkilökorttia. Sitten prosessi jatkuu ja viedään päätökseen. Kahden viikon päästä pitäisi tulla tekstiviesti, että pankkikortti on noudettavissa.
Henkilöllisyyden tarkastus. Kuvasta oikealle on pankkivirkailija, salin toisessa päässä konttoripäällikkö tarkastaa henkilöpaperit.
Yhteydenotto pankkiin: Kahden viikon jälkeen ei kuulu viestiä. Vaimo soittaa palvelunumeroon. Pankin tiedossa ei ole mitään hakemusta lainkaan. Vaimo antaa rakentavaa palautetta pankin toimihenkilöistä ja palveluprosessista. Jostain se hakemus löytyy ja kahden viikon päästä pitäisi tulla tekstiviesti.
Kolmas käynti: Tekstiviesti saapui ja kortti on noudettavissa. Vaimo hakee kortin, joka jopa toimii.
Kokemus #2: Rekisteröintiasiat.
Perheeseemme saapui uusi jäsen. Ja hänet pitää tietenkin rekisteröidä - kolmen päivän kuluessa syntymästä. Onneksi synnytysklinikalla oli maistraatin palvelupiste, jossa sen voi tehdä sähköisesti. Virkailija saapui osastolle huoneeseemme, selitti prosessin ja antoi koodin, joka piti lähettää tekstiviestillä palvelunumeroon. Lisää ohjeita seuraisi tekstiviestillä. Jota ei koskaan tullut. Kävin kysymässä palvelupisteellä, että mitäs nyt. Valitettavasti teksitiviestipalvelu ei toimi tällä hetkellä. Pitää mennä maistraattiin itse paikan päälle. Noin puolitoista viikkoa syntymästä pääsimme käymään maistraatissa. Vaimo oli soittanut puhelinpalveluun, ja kysynyt, mitä asiakirjoja tarvitsemme mukaamme; passit molemmilta ja todistus klinikalta.
Maistraatissa: pääsemme palvelutiskille ja prosessi voi alkaa. Mutta. Minun passista tarvitaan kopio ja käännös. Jokaisesta sivusta, myös tyhjistä. Kysyn ja varmistan: myös tyhjistä sivuista? Khyyllä. Poistumme maistraatista ja yritämme löytää auktorisoitua käännöstoimistoa, joka on auki lauantaiaamuisin. Ei tahdo löytyä, mutta onneksi maistraatin naapurissa on sellainen. Otamme kopiot passista ja saamme käännöksen - vain henkilötietosivusta. Paluu maistraatiin, eri asiakaspalvelijalle. Luovutamme dokumentit, rekisteröinti onnistuu. Toki vaimon piti vielä kirjoittaa kirje, miksemme tehneet rekisteröintiä ajoissa (koska teidän järjestelmänne ei toimi!).
Koska kesällä aiomme lomailla Suomessa, uudelle perheenjäsenelle piti hankkia passi. Ja mitä siihen tarvitaan? Syntymätodistus ja passikuva. Ok, helppo homma.
Tässä vaiheessa blogin lukija saattaa arvatakin, että mutkiahan tähänkin matkaan on tulossa. Ja kyllä, en tuota pettymystä tässäkään asiassa; jotta lapsi voi saada passin, se täytyy olla rekisteröityneenä johonkin tiettyyn osoitteeseen. Ja vain asunnon omistaja voi henkilökohtaisesti maistraatissa käymällä rekisteröidä henkilön asukkaaksi siihen tiettyyn osoitteeseen.
Ja mehän asumme vuokralla.
Onneksi appivanhemmat omistavat asuntonsa ja anoppi kiiruhtaa töistä maistraattiin meidän siellä odotellessa. Anoppi saapuu, rekisteröi lapsen osoitteeseensa, palvelutiskiltä tulostetaan rekisteriote ja palataan passihakemuspalvelupisteelle. Tehdään hakemus, valokuva otetaan seuraavassa pisteessä, käydään pankkipalvelupisteessä maksamassa hakemus ja neljännessä pisteessä jätetään hakemus. Haluatteko pikana, erikoispikana vai tavallisena toimituksena? Otetaan pikana, saadaan muutamassa päivässä, kiitos.
Kokemus #3: Asuminen.
Koska perheeseen oli siis odotettavissa lisäystä ja tulisimme asumaan eri kaupungeissa, piti myös Astanaan saada koti. Ei mitään isoa asuntoa, sellainen, joka kelpaisi muutamaksi kuukaudeksi vauvan ensiasunnoksi. Muutamaa asuntoa kävimme katsomassa, mutta mitään erityisen hyvää tai käytännöllistä ei löytynyt. Kunnes sitten yksi ehdokas vaikutti melko lupaavalta: Uusi rakennus, ei aiempia vuokralaisia, ensimmäinen kerros, joten hissiä ei tarvinnut käyttää (kahdesti olen jäänyt hissiin jumiin). Pieni se oli, mutta kelpasi tarkoitukseen. Sänkyä ei ollut, mutta vuokranantaja lupasi sellaisen hankkia. Muutettiin sitten siihen asuntoon appivanhempien nurkista.
Aikaa kului ja sänkyä ei tullut. Oli kuulemma niin vaikeaa tällä vuokranantajalla ja kalliitahan ne sängyt. Ilmeisesti sänkyjä pidetään täällä luksustavaroina, koska Almatyn asunnossakaan ei ollut sänkyä kolmeen ensimmäiseen kuukauteen.
Sitten eräänä yönä alkoi kuulua ropinaa. Sadettahan se vain on. Maaliskuussa. Pakkasta vielä päälle kymmenen astetta. Vesi valui sisään keittiön ilmanvaihtohormista. Loppui kuitenkin pian.
Seuraavana viikonloppuna sama juttu, vettä keittössä. Soitto huoltomiehelle, joka tarkisti hormin. Kierteli naapurihuoneistoissa ja löysikin vian: huonosti asennettu putki yläkerrassa. Samalla kävi ilmi että rakennus ei ollut vielä virallisesti käytössä, vasta rakenteilla. Vaikka ihmisiä siellä jo asuikin. Aloimme siis etsiä uutta asuntoa.
"Täältä se jostain tulee"
Uusi asunto löytyi melko läheltä, vähän huonokuntoisempi, mutta kelpasi meille. Jos nyt hakemalla hakee jotain kritisoitavaa, niin... Hissi on maksullinen, myös alaspäin katutasolle mentäessä. Talvikuukausina lämmitys on aivan liian tehokas. Tapetit kuoriutuu seiniltä. Lähiravintolasta sain ruokamyrkytyksen (ei kuvaa).
Kokemus #4: Uusi perheenjäsen.
Pienestä, vaikkakin suhteellisen kattavasta kokemuksesta julkisesta terveydenhuollosta johtuen valitsimme yksityisklinikan synnytystä varten. Pakettiin kuului raskaudenaikaiset tarkastukset, itse päätapahtuma ja kolme, neljä päivää klinikalla toipumista ja tarkastuksia varten. Lisämaksusta saisi lisää "herkkuja", kuten epiduraalipuudutuksen. Menemättä yksityiskohtiin, kokemus oli suurimmilta osin positiivinen, eikä maksanut paljoa! Noin tuhannella eurolla sai ns. "avaimet käteen" -paketin. Ei palautusoikeutta.
Minullekin kävi ilmi, että pakettiin kuului myös isän sohvapaikka osastolla, onneksi oli yksityishuone. Ateriat eivät kuuluneet pakettiin. Toisaalta, katso kuva:
Sairaala-aamiainen: mannapuuroa, leipä, juusto ja voinokare. Teetä maidolla ja sokerilla (valmiiksi sekoitettuna).
Perinteisiin kuuluu, että sukua tulee klinikalle hakemaan vastasyntynyttä kotiin ilmapallojen ja kukkien kera. Meitä oli vastassa noin kymmenen hengen rytmiryhmä, joka saattoi meidät kotiin ja järjestivät sellaiset neljä tuntia kestävät teenjuonti- ja syöminkifestarit. Ja mä olisin vaan halunnut levätä..
Kiva kun tulitte.. Klinikalla on erityinen huone, jossa lapsi "luovutetaan" kotiin. Täällä suku odottaa ilmapallojen ja kukkien kera.
Kiva, jos jaksoit lukea loppuun! Välillä tulee mieleen, pitäisikö kirjoittaa ihan kirja tästä ulkomailla elämisestä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti