Päivä eläintarhassa

Tänä sunnuntaina nautittiin rauhallisesta sunnuntaipäivällisestä anoppilassa. Kylään saapui myös sukulaisia kaukaa lännestä, pikkukaupungista läntisessä Kazakstanissa. Mieluummin tietty viettäisin sunnuntain omalla sohvalla, etenkin, jos edellinen ilta olisi mennyt drinkkibaarissa. No, mentävä kuitenkin oli.

Cocktailbaarin drinkkilistan puolikas. "Kaljaa ne kuitenkin vaan juo". Pikanttina yksityiskohtana daamin drinkissä ollut limenviipale lieni ollut käytössä jo pari viikkoa.

Tunnelma ruokapöydässä oli hyvinkin perinteinen, ensin vähän kyräiltiin ja sitten vaihdettiin pari sanaa. Pääasiassa jutustelu tapahtui paikallisten kesken, itse kuuntelin sujuvasti kasakin ja venäjän sekoitusta. Onneksi nyt jo tunnistaa joitain sanoja sieltä täältä - ettei ihan ummikkona kuitenkaan. Oman tulkintani mukaan keskustelussa käsiteltiin muun muassa keskustelijoiden terveydentilat ja suklaakonvehdin historiaa ja valmistustekniikkaa Neuvostoliiton ajoilta nykypäivään. Tuosta keskustelusta olisi varmasti syntynyt huippuproosaa; lukiossa tein esitelmän sosialistisesta realismista. Kunhan sanon.

 Taas syödään. Votkapullo häveliäästi etiketti poispäin käännettynä.

Ruokailun jälkeen vieraat toivoivat valokuvaa. Asetuttiin siinä sitten kaikki pöydän ympärille ja vaimon sisko otti potretin. Vasta jälkikäteen kuulin, että näille vieraille olin ensimmäinen ulkomaalainen, jonka he olivat koskaan nähneet. Koskaan. Vuonna 2016. Keski-ikäiset ihmiset.

Oon niin kuplassa elänyt.

Kotimatkalla vaimo vielä kertoi, että nämä sukulaiset eivät olleet häissämme viime vuonna. Olivat kuitenkin häävideon nähneet. Joku ketku sukulaispoika oli vitsinä sanonut, että videollakin näkyvä muusikkoryhmä Kilimanjaro oli minulle sukua. Eli nyt myös heille sukua. Olivat sitä sitten joukolla ihmetelleet.

Muusikkoryhmä Kilimanjaro ja sulhanen. Eivät sukua toisilleen.