Ensi kesänä Astanassa on maailmannäyttely Expo2017. Näyttelyaluetta on rakennettu huolella jo vuosia ja nyt se alkaa jo hiljalleen hahmottua. Samalla on alkanut infran rakentaminen - vesi, viemäri, sähkö ja kukaties mitä. Tähän väliin voisinkin mainita, että koulu, jossa työskentelen, sijaitsee näyttelyalueen lähellä. Itse asiassa matkalla kouluun ohittaa alueen mennen tullen. Ja miten nämä kaksi näennäisesti irrallista asiaa sitten kohtaavat? Antakaas kun kerron.
Nyt kun sitä infraa tehdään, niin täytyyhän se valtakatu katkaista. Kun kerran kaivetaan maata ja silleen. No tämä valtakatuhan on tietenkin se, jota pitkin koululle pääsee. Tai olisi päässyt. Onneksi katu avattiin liikenteelle parin viikon päästä ja tuonakin aikana oli kiertotie kyllä olemassa. Mutta ei siinä vielä kaikki. Se poikkikatu, joka vie valtakadulta koulun portille oli myös poikki. Ja on edelleen. Mutta bussit kulkevat valtakatua. Mutta poikkikatu on poikki. Mutta pysäkille pitäisi päästä. Mutta se katu on poikki...
(välisoitto) Oli synkkä ja sateinen perjantai. Koko päivän taivaalta oli vihmonut vettä. Eteläsiperialainen ruohoaro muuttui pikkuhiljaa kivikovasta tantereesta mutavelliksi - sellaiseksi sekoitukseksi loimaalaista savea ja länsirannikkolaista merenmutaa. Sellaiseksi löysäksi koiranp**kaksi, joka tarttuu kenkiin ja lahkeisiin. Liukumiina. (soitto loppuu)
Kello lähenee viittä, on kotiinlähdön aika. Kahdestakaan taksipalvelusta ei irtoa autoa tähän hätään. Sataa. Pakko mennä bussilla kotiin. Käsi pusertuu nyrkkiin taskunpohjalla. Silmäkulma kostuu katkerasta kyyneleestä. Mentävä on.
Täällä mä oon! Näättekste? Mä vilkutan!
Mitä kuvasta ei näe: oja. Oja, jonka yli on vedetty pätkä betonipylvästä "sillaksi".
Mutta ei se elämä täällä ole pelkkää mutapainia. Tämäkin perjantai oli aatto Opettajien päivälle. Sellaiselle juhlapäivälle. Ja niitä täällä riittää, lienee Neuvostoaikojen perua. Äkkiä laskettuna noin neljäkymmentä juhlapäivää eri ammateille kuten opettajat, ydinvoimatyöntekijät, statistikot ja syyttäjät. Hyvää syyttäjänpäivää 6.12. kaikille! Omalle syntymäpäivälleni osuu pelastushenkilöstön juhalpäivä. Kuinka sopivaa.
Ootko listalla?
Tämä jokseenkin ekstensiivinen juhlapäiväily tuo väistämättä historian tunnit ja antiikin Rooman mieleen. Leipää ja sirkushuveja. Muuta ei sitten ollutkaan.
Seuraavalla kerralla kirjoittanen asumisesta ja asettumisesta ja niiden vaikeudesta. Vaikka toisaalta, mistäs sen tietää. Jokainen päivä on uusi seikkailu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti